FAI arbitral tribunal’s separate award on the conditions of set-off under Finnish law

Introduction

Set-off means mutual amortization of debts without an actual exchange of performances. Often described as ‘a shield, not a sword’, set-off is a defensive instrument put forward by the debtor with a view to discharging the creditor’s claim with its own cross-claim. Where set-off is accepted, the parties who are mutually indebted to each other are relieved from rendering any actual performance to the extent that their claims are reciprocal. The defensive nature of set-off distinguishes it from a counterclaim, which is an independent claim brought against the original claimant with the result that the latter turns into a respondent with regard to the counterclaim.

Set-off is one of the primary defences invoked in commercial disputes submitted to arbitration. There are some estimates that up to 20 per cent of all international arbitration cases involve a set-off defence. That said, set-off is also a rather complex legal phenomenon as its substantive and procedural requirements differ between different jurisdictions. Furthermore, set-off defences frequently give rise to disputes even in purely domestic Finnish arbitration proceedings.

Under Finnish law, there are three key requirements for a compulsory set-off. First, the party declaring set-off must be both creditor with regard to the cross-claim and debtor with regard to the primary claim; second, the primary claim and the cross-claim must both refer to monetary obligations (or, exceptionally, to other goods that are of the same kind); and third, the cross-claim must be enforceable (in Finnish: “perimiskelpoinen”).

The third requirement – enforceability – typically means that the cross-claim must be due. However, divergent views have been presented as to whether the cross-claim should also be “clear and uncontested” (in Finnish: “selvä ja riidaton”) in order to be susceptible to set-off. In fact, the Supreme Court of Finland has issued two published precedents that appear to be in direct contradiction to each other in this respect. In the first case KKO 1992:69, the Supreme Court held that set-off is possible only if the cross-claim is clear and uncontested. But in the latter case KKO 2007:25, the Supreme Court seems to have abandoned its previous position: instead, it held that, for the purposes of set-off, it suffices that the cross-claim can be made subject to a judgment granting affirmative relief in court proceedings. According to this latter view, to the extent that the creditor has contested the existence of the cross-claim and/or the debtor’s right to invoke a set-off defence, these disputed issues must be examined and decided in court litigation.

The question of enforceability of a cross-claim was recently dealt with by a Finnish sole arbitrator appointed by the FAI Board in a domestic dispute between two Finnish parties, A and B. Once A commenced FAI arbitration against B, the latter raised a defence that it had already discharged the claim by means of set-off and that A’s case should therefore be dismissed. A disputed B’s allegation e.g. on the grounds that, at the time of purported set-off, B’s cross-claim had not been enforceable as it was contested.

At the parties’ request, the sole arbitrator rendered a separate award on this question. After having carefully analyzed the two contradictory Supreme Court precedents mentioned above, the sole arbitrator ultimately found in favour of B, holding that set-off was not precluded merely because the cross-claim was not uncontested, and that the contested nature of the cross-claim did not imply lack of enforceability. Below is an extract of the sole arbitrator’s separate award (in Finnish).

Asian tausta ja vaatimus välituomiosta

Kantaja on käynnistänyt Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisen välimiesmenettelyn [pvm] ja ilmoittanut vaativansa välimiesmenettelyssä vastaajaa suorittamaan erääntyneen, osapuolten väliseen aiesopimukseen perustuneen laskusaatavan […] euroa. Vastaaja on hakemukseen antamassaan vastauksessa [pvm] ilmoittanut tulevansa vaatimaan kanteen hylkäämistä sillä perusteella, että vastaaja oli jo aikaisemmin kuitannut kantajan saatavan vastasaatavallaan. Vastasaatava perustuu vastaajan mukaan hyvitysmaksuun, jonka kantaja oli ollut velvollinen suorittamaan saman aiesopimuksen nojalla, johon kantajan laskusaatavaa koskeva vaatimus perustui.

Keskuskauppakamarin välimieslautakunta ei perinyt vastaajalta välimiesmenettelysääntöjen 9 §:n tarkoittamaa hakemusmaksua, koska se katsoi, ettei vastaajan esittämä kuittausväite ollut sellainen sääntöjen tarkoittama kuittausvaatimus, jonka perusteella vastaajan tulisi maksaa hakemusmaksu.

Sanotussa sopimuksessa on välityslauseke, joka kuuluu seuraavasti: “Tähän Aiesopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Tätä Aiesopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin. Jos neuvottelut eivät johda tuloksiin, erimielisyydet ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisesti. Välimiesoikeus on yksijäseninen. Välimiesmenettelyn kielenä on suomi ja paikkana Helsinki.”

Välimieslautakunta on määrännyt [pvm] [X:n] ainoaksi välimieheksi ratkaisemaan riidan. Välimiesoikeus on pitänyt järjestäytymiskokouksen [pvm]. Kokouksessa todettiin hakemusvaiheen aikaisia väitteitä vastaavasti, että kantajan laskusaatava oli perusteeltaan sinänsä riidaton ja että asiassa tulee olemaan keskeisiltä osin kysymys vastaajan vastasaatavan oikeellisuudesta. Tämän johdosta sovittiin myös, että menettelyssä poikkeuksellisesti annetaan kantajalle mahdollisuus lausua kirjallisesti viimeiseksi. Tarkemmin ottaen sovittiin, että kantaja jättää kannekirjelmänsä vain minimimuotoisena ja että jutun kannalta olennaiset perustelut esitetään tämän jälkeen vastaajan vastauksessa. Vastauksen jälkeen kantajalla oli mahdollisuus lausua vastaajan perusteista, vastaajalla puolestaan tämän jälkeen kantajan perusteista ja lopuksi vielä kantajalla vastaajan perusteista.

Kantaja on vaatinut kannekirjelmässään, että välimiesoikeus velvoittaa vastaajan maksamaan aiesopimukseen perustuvan laskusaatavan. Vastaaja on kanteeseen vastatessaan vaatinut kanteen hylkäämistä sillä perusteella, että vastaaja oli jo kuitannut laskusaatavan omalla vastasaatavallaan, joka perustui kantajan velvollisuuteen maksaa aiesopimuksen nojalla hyvitysmaksua yhteensä […] euroa. Vastaajan vastaus toimitettiin välimiesoikeuden toimesta myös lautakunnan arvioitavaksi siltä varalta, että se katsoisi vastauksen antavan aihetta hakemusmaksun perimiseen. Lautakunta ilmoitti, ettei aihetta periä hakemusmaksua myöskään vastauksen perusteella ole.

Kantaja antoi vastaajan esittämistä perusteista lausuman [pvm]. Kantaja lausui vastaajan väitetyn hyvitysmaksusaatavan perusteista ja lisäksi esitti samassa yhteydessä välituomiopyynnön, jossa se vaati välimiesoikeutta vahvistamaan, että 1) vastaaja ei ole esittänyt kuittausvaatimusta tässä välimiesmenettelyssä; 2) vastaaja ei ole tässä välimiesmenettelyssä esittänyt vastakannevaatimusta riidanalaisen saatavansa vahvistamiseksi; ja että 3) vastaaja ei voi enää esittää kuittaus- tai vastakannevaatimusta tässä välimiesmenettelyssä.

Kantajan välituomiovaatimuksen keskeisenä perusteena oli se, ettei vastaaja ollut esittänyt kuittausväitteestään huolimatta välimiesmenettelysääntöjen mukaista kuittaus- tai muutakaan vaatimusta ja että käsillä ei ole sellaista olosuhdetta, jonka perusteella kuittausvaatimuksen esittämistä voitaisiin enää sääntöjen 31.3 §:n nojalla sallia. Kanne tulisi välituomion jälkeen hyväksyä, koska vastaajalla ei ollut enää oikeutta esittää sellaista vaatimusta, jonka välimiesoikeus voisi tässä välimiesmenettelyssä tutkia.

Vastaaja vastasi välituomiovaatimukseen [pvm] toteamalla, ettei se ole tarkoittanutkaan esittää välimiesmenettelysääntöjen tarkoittamaa kuittausvaatimusta vaan ainoastaan ns. ulkoprosessuaalisen kuittausväitteen. Vastaaja kertoo kuitanneensa kantajan saatavan tämän välimiesmenettelyn ulkopuolella ja vaatii välimiesoikeutta hylkäämään kanteen tämän jo tapahtuneen kuittauksen perusteella. Kun kysymys ei ole ollut sääntöjen tarkoittamasta kuittausvaatimuksesta, vastaajalla ei myöskään ole ollut velvollisuutta noudattaa välimiesmenettelysääntöjen kuittausvaatimusta koskevia määräyksiä. Vastaaja on lisäksi katsonut, että jos sääntöjen mukaista kuittausvaatimusta kuitenkin edellytettäisiin, sillä olisi edelleen oikeus sen esittämiseen sääntöjen 31.3 §:n nojalla.

Välimiesoikeus on antanut [pvm] kantajalle mahdollisuuden täsmentää välituomiopyyntöä vastaajan vastauksen perusteella. Kantaja on lausumassaan [pvm] ilmoittanut täsmentävänsä välituomiovaatimustaan ja vaativansa välimiesoikeutta nyt vahvistamaan, että ”[B:n] väitetty vastasaatava ei ole ollut kuittauskelpoinen ja että se hylkää kuittausväitteen jo tällä perusteella”.

Kantaja on perustellut uutta välituomiovaatimustaan sillä, että vastaajan kuittauksen on tullut täyttää kuittaushetkellä kuittauksen yleiset edellytykset ja siten muun muassa olla perimiskelpoinen. Kantajan mukaan vastaajalla ei ole ollut kuittausilmoituksen hetkellä perimiskelpoista saatavaa, koska saatava on ollut riitainen eikä vastaajalla ole ollut siitä täytäntöönpanokelpoista päätöstä. Kantaja viittaa tältä osin myös ulosottokaaren 2 luvun 22 §:ään, jonka mukaan velallinen voi käyttää täytäntöönpanon vastustamiseen vain sellaista saatavaa, josta hänellä on ennen ulosmittausta annettu lainvoimainen tuomio tai muu ulosottoperuste.

Johtopäätöksenä on kantajan mukaan se, että kun perimiskelpoista ja siten kuittauskelpoista vastasaatavaa ei ole ollut, kanne ei voi tulla hylätyksi vastaajan ulkoprosessuaalisen, aikaisemmin tekemän kuittauksen johdosta. Kantaja on tämän johdosta pyytänyt välimiesoikeutta välituomion lisäksi joko välituomiolla tai käsittelyratkaisulla päättämään, ettei vastaajalla enää ole myöskään välimiesmenettelysääntöjen 31.3 §:n perusteella oikeutta esittää sääntöjen tarkoittamaa kuittausvaatimusta.

Vastaaja taas on katsonut lausumassaan [pvm], etteivät perimiskelpoisuus ja siten kuittauskelpoisuus edellytä saatavan riidattomuutta tai täytäntöönpanokelpoisuutta ja että vastaajalla on ollut perimiskelpoinen ja siten tältäkin osin kuittauskelpoinen saatava. Perimiskelpoisuus kuittauskelpoisuuden edellytyksenä edellyttää vain sitä, että saatavasta on annettavissa suoritustuomio.

Vastaaja on edelleen katsonut, että kun sillä on ollut perimiskelpoinen saatava siinä merkityksessä kuin mitä perimiskelpoisuudella kuittauksen edellytyksenä tarkoitetaan, sen esittämää ulkoprosessuaalista kuittausväitettä ei tule torjua perimiskelpoisuuden puuttumisen johdosta eikä kanteen hylkäämiselle siten ole tämän puolesta estettä. Jos kuitenkin katsottaisiin, ettei kuittauskelpoista saatavaa ole ollut kuittauksen hetkellä, vastaajalla tulisi edelleen olla oikeus esittää säännöissä tarkoitettu kuittausvaatimus.

Välimiesoikeus on todennut asianosaisille [pvm] ymmärtävänsä kantajan välituomiovaatimuksessa viitatun kuittauskelpoisuuden tarkoittavan kuittauksen yleisiä edellytyksiä (saatavan vastakkaisuus, samanlaatuisuus ja perimiskelpoisuus), joista riidanalainen on tässä asiassa perimiskelpoisuus. Välimiesoikeus on samalla ilmoittanut antavansa välituomion kantajan esittämästä vaatimuksesta, ja jos välituomion lopputulos antaa siihen aiheen, erillisen käsittelyratkaisun siitä, onko vastaajalla enää oikeutta esittää välimiesmenettelysääntöjen mukaista kuittausvaatimusta.

Välituomion perustelut

Välituomion kohteena oleva erimielisyys koskee sitä, onko vastaajan ennen välimiesmenettelyä tekemä kuittaus tehoton jo sillä perusteella, ettei vastaajan vastasaatava ole ollut tuolloin perimiskelpoinen. Jos kuittausoikeutta ei ole ollut, nousee esille kysymys, voiko vastaaja enää esittää tässä välimiesmenettelyssä myöskään sellaista prosessuaalista kuittausvaatimusta, joka voisi tulla siinä tutkituksi.

Kuittauksen yleisiksi edellytyksiksi on yleensä määritetty saatavien vastakkaisuus, samanlaatuisuus ja perimiskelpoisuus. Näiden edellytysten kohdalla on saatettu puhua myös saatavan kuittauskelpoisuudesta. Saatavan perimiskelpoisuudella on suhteellisen vakiintuneesti tarkoitettu ainakin sitä, että saatavasta on tullut olla kuittaushetkellä annettavissa suoritustuomio. Näin ollen esimerkiksi erääntymätöntä laskusaatavaa tai ennenaikaista vahingonkorvausvaatimusta ei ole voinut käyttää kuittaukseen.

Nyt kyse on erityisesti siitä, voiko saatavan riitaisuus tai sitä koskevan suoritustuomion puuttuminen tarkoittaa, ettei saatava ole perimiskelpoinen ja näin estää kuittauksen.

Korkein oikeus on antanut kysymyksestä kaksi toisiinsa nähden ainakin osittain ristiriitaista ratkaisua. Ratkaisussa 1992:69 korkein oikeus on selväsanaisesti katsonut, ettei kuittaus ole tehokas, jos vastasaatava on riitainen. Korkeimman oikeuden perustelujen mukaan ”Vastasaatava, jota yhdistys on ennen tämän oikeudenkäynnin vireilletuloa Osaomistus Oy:lle toimitetun, 24.10.1988 päivätyn kuittausilmoituksen mukaan halunnut käyttää edellä mainittujen maksamatta jättämiensä vuokrien ja muiden vuokrasopimukseen perustuvien maksujen kuittaamiseen niiden erääntyessä, ei ole edellä mainitun velkomusta koskevan oikeudenkäynnin johdosta vielä kuittaushetkellä ollut olemassaololtaan selvä ja riidaton. Kuittaaminen ei tuolla saatavalla ole näin ollen ollut mahdollista vastoin vuokranantajan tahtoa.”

Toisaalta korkein oikeus on antanut noin kymmenen vuotta sitten ratkaisun 2007:25, jossa se on jokseenkin yhtä selvästi päätynyt siihen, ettei kuittauksen esteenä ole saatavan riitaisuus. Korkein oikeus on esittänyt perusteluissaan muun ohella seuraavaa: ”Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, kuittaaminen edellyttää, että saamiset ovat vastakkaisia, samanlaatuisia ja perimiskelpoisia. Saamisen perimiskelpoisuus merkitsee, että saatavasta voidaan oikeudenkäynnissä antaa suoritustuomio. Sen sijaan perimiskelpoisuus ei edellytä sitä, että saatava olisi riidaton, vaan saatavan olemassaolo ja kuittauskelpoisuus on riitautetuilta osin tutkittava oikeudenkäynnissä.”

Korkein oikeus ei ole lausunut jälkimmäisessä ratkaisussaan nimenomaisesti mitään sen suhteesta aikaisempaan ratkaisuunsa. Ratkaisussa 2007:25 viitataan sekä otsikossa että erityisesti perustelujen alkuosassa oikeudenkäynnissä esitettävään kuittausvaatimukseen ja oikeudenkäyntiä koskeviin normeihin, kun taas ratkaisun 1992:69 otsikossa viitataan nimenomaisesti kuittaukseen oikeudenkäynnin ulkopuolella. Tämän perusteella olisi sinänsä mahdollista esittää, että korkein oikeus on tarkoittanut rajata riitaisen saatavan kuittausmahdollisuuden vain oikeudenkäynnissä esitettäviin kuittausvaatimuksiin ja että oikeudenkäynnin ulkopuolella kuittaus edellyttäisi saatavan riidattomuutta. Näin tulkittuna riitaista saatavaa ei voisi käyttää tehokkaasti kuittaukseen ennen oikeudenkäyntiä.

Välimiesoikeus katsoo ratkaisun 2007:25 perusteluiden kuitenkin tukevan pikemminkin käsitystä siitä, että korkein oikeus on tarkoittanut ottaa kantaa kuittauksen edellytyksiin laajasti ja riippumatta kuittauksen asiayhteydestä. Perustelut ovat kirjoitusasultaan tässä suhteessa jokseenkin ehdottomat. Jos eri kuittausmuotojen eroja olisi tarkoitettu painottaa, tämä olisi oletettavasti tehty ratkaisun perusteluissa näkyvästi. Myös oikeuskirjallisuudessa on melko varauksettomasti katsottu ratkaisun vahvistavan, ettei kuittausoikeus ylipäätään aineellisoikeudellisesti edellytä vastasaatavan riidattomuutta kuittaushetkellä (ainakin Norros, Olli: Velvoiteoikeus, s. 292-296, 2012; Koulu, Risto: KKO:n ratkaisut kommentein I 2007, Ratkaisu 2007:25 Kuittauksen edellytykset oikeudenkäynnissä; Saarnilehto, Ari: Varallisuusoikeus, s. 274, 2012). Kirjallisuudessa ainakin Norros on myös kritisoitunut korkeimman oikeuden aikaisempaa, kuittausoikeuden torjunutta ratkaisua.

Kuittauksen sallittavuus vastasaatavan riitaisuudesta huolimatta näyttäisi olevan linjassa myös kuittausoikeudesta perinteisesti kirjallisuudessa esitettyjen näkemysten kanssa (esimerkiksi Halila, Jouko: Saamisoikeuksien kuittauksesta, s. 94-105, 1960; Halila, Jouko – Ylöstalo, Matti: Saamisen lakkaamisesta, s. 58-59, 1979 ja vastaavasti Ruotsista esim. Lindskog, Stefan: Kvittning – Om avräkning av privatsrätsliga fordringar, s. 114, 2014; toisin kuitenkin Aurejärvi, Erkki – Hemmo, Mika: Velvoiteoikeuden oppikirja, s. 94, 2007, tuolloin kuitenkin ratkaisun 1992:69 perusteella). Yleisesti ottaen perimiskelpoisuus edellyttää kirjallisuudessa esitetyn mukaan lähinnä sitä, että saatavasta on annettavissa suoritustuomio.

Välimiesoikeus katsoo muutoinkin parhaiten perustelluksi tulkinnaksi sen, että kuittaus voidaan toteuttaa riitaisellakin vastasaatavalla, kunhan saatavasta olisi sinänsä annettavissa kuittaushetkellä suoritustuomio. Jos kuittaus edellyttäisi riidattomuutta, pääsaatavan velkoja voisi käytännössä aina torjua kuittauksen pelkällä väitteellä. Kuittauksen sallittavuus riitaisella vastasaatavalla on lisäksi johdonmukaista siihen nähden, että yksityisoikeudelliset oikeudet muodostuvat muutoinkin yleensä tosiasioiden eivätkä tuomioistuinratkaisujen perusteella. Myös monet muut velvoiteoikeudelliset seuraukset kuin kuittaus syntyvät yksityisoikeudellisessa merkityksessä oikeudenkäyntiä ennen, vaikka niiden perustana oleva saatavasuhde olisi riitainen tai epäselvä ja niiden täytäntöönpano sinänsä edellyttäisi tuomioistuinratkaisua. Esimerkiksi korko korvausvelalle alkaa juosta vaatimuksen esittämisestä, vaikka itse velka olisi riitainen, samoin vanhentumisaika alkaa juosta ulkoisten tunnusmerkkien perusteella silloinkin, kun saatava on oikeudellisesti tai muutoin epäselvä tai riitainen. Lähtökohta on, että jokaisen tulee kantaa riski oman tulkintansa kestävyydestä tuomioistuimessa.

Välimiesoikeus toteaa lopuksi myös, etteivät ulosottolainsäädännössä olevat kuittausta koskevat säännöt muuta edellä esitettyjä päätelmiä. Ulosottoperustetta täytäntöön pantaessa tilanne on välimiesoikeuden käsityksen mukaan selvästi erilainen kuin arvioitaessa kuittauksen velvoiteoikeudellisia edellytyksiä. Ulosottolainsäädännössä kuittausta koskevat rajoitteet perustuvat tarpeeseen turvata tehokas jo annetun ulosottoperusteen täytäntöönpano eikä tilannetta voida verrata kuittausoikeuden velvoiteoikeudellisten vaikutusten määrittämiseen muissa olosuhteissa.

Välimiesoikeus katsoo edellä esitetyn johdosta, ettei kuittauksen edellytyksenä ole kuittaukseen käytettävän vastasaatavan riidattomuus kuittaushetkellä. Näin ollen vastaajan kuittaus ei ole ollut tehoton perimiskelpoisuuden puuttumisen perusteella. Kantajan vaatimuksen hyväksymiselle ei siten ole perusteita.

Tuomiolauselma

Kantajan vaatimus hylätään.

Asian näin päättyessä välimiesoikeus katsoo, ettei erilliselle käsittelyratkaisulle vastaajan oikeudesta esittää välimiesmenettelysääntöjen mukaista kuittausvaatimusta ole tarvetta.

Reported by Mika Savola
Chair, FAI Board

Posted in FAI cases |