Sole Arbitrator’s jurisdictional decision in a license agreement dispute

In a recent FAI arbitration, parties X and Y had concluded a software license agreement (“License Agreement”) according to which Y was entitled to use certain software developed by X on the conditions set forth therein. The License Agreement contained the following arbitration clause:

“Any and all disputes, differences or questions between the Parties with respect to any matter arising out of or relating to this Agreement shall be finally settled in arbitration by a sole arbitrator in accordance with the Rules of the Arbitration Committee of the Finnish Central Chamber of Commerce pursuant to the regulations in force. The arbitration shall be conducted in Helsinki, Finland, in the English language. Any arbitration award shall be final and binding and may, if necessary, be enforced by any court or authority having jurisdiction.”

X commenced arbitration proceedings against Y, raising a number of different claims based on Y’s alleged breaches of the License Agreement. Neither party contested the binding effect of the arbitration clause as such. However, in derogation from the clause, the parties subsequently agreed that the language of the arbitration be Finnish (instead of English).

In its Answer to X’s Request for Arbitration, respondent Y raised a number of jurisdictional objections. In short, Y argued that a large number of X’s claims were effectively based on other contracts than the License Agreement on the basis of which X had initiated the arbitration proceedings. Y requested that the Arbitral Tribunal dismiss such claims without examining their merits for lack of jurisdiction.

Following Y’s jurisdictional plea, X withdrew many of its claims submitted to arbitration. However, X refused to withdraw all of the claims which, in Y’s opinion, fell outside the scope of the arbitration clause set forth in the License Agreement. As the parties disagreed on whether the Arbitral Tribunal (which was composed of a sole arbitrator of Finnish nationality, appointed by the FAI Board) had authority to determine all of the claims submitted before it, the Arbitral Tribunal had to rule on its jurisdiction. It chose not to issue a separate jurisdictional decision at the outset of the proceedings, but to deal with the issue in connection with the final award.

In the final award, the Arbitral Tribunal found that it had authority to examine and resolve all the claims submitted to be determined in the arbitration. The Arbitral Tribunal supported its positive finding with references to a number of Finnish and international legal authorities. Below is an anonymized extract of the part of the final award containing the Arbitral Tribunal’s jurisdictional decision (in Finnish):

Tausta

Kantaja X:n peruutettua kanteensa osittain vastaaja Y on vaatinut, että välimiesoikeus

1) antaa päätöksen, jonka mukaan välimiesoikeudelta puuttuu toimivalta ratkaista X:n seuraavat vaatimukset, jotka eivät perustu Lisenssisopimukseen:

– kaikki vaatimukset, jotka liittyvät muihin ohjelmistotuotteisiin kuin Lisenssisopimuksen tarkoittamaan ohjelmistotuotteeseen;

– kaikki vaatimukset, jotka koskevat kolmansia osapuolia, jotka eivät ole tämän riidan osapuolia;

– kaikki loukkausperusteiset vaatimukset ja kaikki vaatimukset, jotka koskevat Lisenssisopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeistä aikaa; ja

2) päättää, että välimiesoikeus ei voi tutkia edellä esitettyjä vaatimuksia, jotka eivät perustu Lisenssisopimukseen.

Yleistä välimiesoikeuden toimivallasta

(i) Johdanto

Välimiesoikeuden toimivalta ulottuu niihin riitaisuuksiin, jotka on jätetty välityslausekkeessa välimiesoikeuden ratkaistaviksi. Toisin sanoen välityslausekkeen soveltamisala määrittää välimiesoikeuden toimivallan.

Välimiesoikeus toteaa, että tämän välimiesmenettelyn toimivallan perustava, Lisenssisopimuksessa oleva välityslauseke on muotoiltu lähtökohtaisesti kohtuullisen laajaksi. Välityslauseke käsittää sanamuotonsa mukaan kaikki osapuolten väliset, mihin tahansa Lisenssisopimuksesta ilmenevään tai sitä koskevaan asiaan liittyvät riidat, erimielisyydet ja kysymykset (“Any and all disputes, differences or questions between the Parties with respect to any matter arising out of or relating to this Agreement—”). Välityslauseke ei sisällä mitään välimiesoikeuden toimivaltaa rajoittavia nimenomaisia määräyksiä eli osapuolet eivät välityslausekkeen sanamuodon perusteella ole sopineet esimerkiksi siitä, että vain tietyn tyyppiset väitteet tai riitaisuudet taikka vain tiettyä sopimuksen osaa koskevat vaatimukset voitaisiin ratkaista välimiesmenettelyssä.

Oikeuskirjallisuuden mukaan välityssopimusta tulkittaessa on kiinnitettävä huomiota muun ohella mahdollisuuteen ratkaista riita kaikilta osin samassa tai ainakin samanlaisessa menettelyssä [av. Ks. Gustaf Möller: Välimiesmenettelyn perusteet [1997] s.30 ja Mika Savola: Välityslausekkeen laadinnasta kansainvälisluontoisissa sopimuksissa I, Defensor Legis N:o 1/2008, s. 22, alav. 48]. Myös kansainvälistä välimiesmenettelyä koskevassa kirjallisuudessa on laajasti pidetty lähtökohtaolettamana sitä, ettei osapuolten tarkoituksena välimiesmenettelystä sopiessaan ole ollut hajauttaa oikeussuhteestaan johtuvia riitaisuuksia ja kysymyksiä käsiteltäviksi eri riidanratkaisumenettelyihin, ellei asiassa ole nimenomaisesti muuta osoitettu [av. Ks. mm. Mika Savola: Välityslausekkeen laadinnasta kansainvälisluontoisissa sopimuksissa I, Defensor Legis N:o 1/2008, s. 28 sekä Gary B. Born: International Commercial Arbitration [2014], s. 1317–1318, 1326]. Kirjallisuudessa on todettu esimerkiksi seuraavaa:

“In the absence of clear intention to the contrary ’it would be illogical to suppose that the parties would have wanted a ’split’ jurisdiction’. Therefore arbitration agreements without an express limitation should in general be interpreted to cover all claims in connection with a contract, irrespective of whether they are claims in contract, in tort or of statutory nature.” [av. Ks. Julian D. M. Lew, Loukas A. Mistelis, et al., Comparative International Commercial Arbitration [2003], s. 152.]

Myös sellaisessa välityslausekkeen soveltamisalaa koskevassa kansainvälisessä oikeuskäytännössä, jossa on annettu merkittävä painoarvo välityslausekkeessa käytetyille yksittäisille sanavalinnoille, välityslausekkeessa käytetyn ilmaisun “relating to” on katsottu johtavan välimiesoikeuden laajaan toimivaltaan [av. Ks. Mika Savola: Välityslausekkeen laadinnasta kansainvälisluontoisissa sopimuksissa I, Defensor Legis N:o 1/2008, s. 27–30 useine oikeustapausviittauksineen sekä Gary B. Born: International Commercial Arbitration [2014], s. 1348–1349 oikeustapausviittauksineen].

Välimiesoikeudella on siten toimivalta ratkaista kaikki Lisenssisopimukseen liittyvät osapuolten väliset erimielisyydet.

X:n peruutettua valtaosan kannevaatimuksistaan X on nimenomaisesti täsmentänyt jäljelle jäävien vaatimustensa perustuvan Lisenssisopimuksen väitettyyn rikkomiseen. Tämä on kirjattu välimiesoikeuden laatimaan yhteenvetoon, joka on ollut osapuolten kommentoitavana ja hyväksyttävänä. On siten lähtökohtaisesti selvää, että X:n vaatimukset perustuvat vain riidan kohteena olevaan Lisenssisopimukseen, jota välityslauseke koskee.

X:llä on tässä välimiesmenettelyssä lähtökohtaisesti oikeus esittää riidan kohteena olevaan Lisenssisopimukseen liittyen haluamiaan vaatimuksia ja perustella näitä haluamallansa tavoin. X onkin tässä välimiesmenettelyssä väittänyt, että Y on rikkonut X:n ohjelmistoon liittyviä Lisenssisopimuksessa sovittuja oikeuksia käyttämällä sellaista versiota ohjelmistosta, johon Y:lle ei ole myönnetty lisenssiä, käyttämällä ohjelmistoa ilman asianmukaista oikeutta alueilla, joille Y:lle ei ole myönnetty lisenssiä ja käyttämällä ohjelmistoa alueilla, joiden osalta Y:lle on myönnetty lisenssi, mutta lisenssi on päättynyt. Tämän perusteella X on vaatinut Y:tä korvaamaan maksamattomia lisenssi- ja ylläpitomaksuja […] euroa lisättynä arvonlisäverolla (24 %) X:n ohjelmiston eri versioiden käytöstä maittain eriteltynä.

(ii) Väitedoktriini

Asiassa on välimiesoikeuden toimivallan osalta kysymys Y:n esittämien väitteiden perusteella siis siitä, liittyykö osapuolten riitaisuus sillä tavoin siihen sopimussuhteeseen, jota välityslauseke koskee, että välimiesoikeus on toimivaltainen ratkaisemaan X:n asiassa esittämät vaatimukset.

Oikeuskirjallisuuden mukaan:

“Silloin kun jompikumpi asianosainen perustaa vaatimuksensa tai väitteensä välittömästi siihen pääsopimukseen, josta aiheutuvia riitoja välityssopimus koskee ja vaatii välimiesmenettelyä saattaa hänen vastapuolensa väittää, ettei pääsopimus lainkaan koske sitä kysymystä, jota vastapuolen vaatimus tai väite tarkoittaa ja ettei riidan ratkaiseminen tämän vuoksi kuulu välimiehille, vaan valtion tuomioistuimelle. Tällaisessa tapauksessa näyttää perustellulta katsoa, että kysymys pääsopimuksen tulkinnasta on välimiesten ratkaistava, jollei asianosaisen väitettä siitä, että hänen vaatimuksensa tai väitteensä perustuu pääsopimukseen voida pitää ilmeisen perusteettomana.” [av. Ks. Gustaf Möller: Välimiesmenettelyn perusteet [1997] s. 28.]

“–Silloin kun toinen asianosainen välittömästi nojautuu siihen pääsopimukseen, johon välityssopimus sisältyy, tuskin voidaan väittää, että riitakysymyksen suhde pääsopimukseen on riippuvainen siitä, voidaanko pääsopimukseen nojautuvan asianosaisen vaatimusta tai väitettä pitää oikeutettuna. Välityssopimuksen soveltamisen kannalta on näet pääsäännön mukaan pidettävä ratkaisevana riitakysymyksen eikä sen oikean ratkaisun suhdetta siihen pääsopimukseen, johon välityslauseke sisältyy. Ensiksi mainittu suhde määräytyy sen mukaan, mihin asianosainen perustaa vaatimuksensa. –” [av. Ks. Gustaf Möller: Välimiesmenettelyn perusteet [1997] s. 28, alav. 44. Ks. myös Möllerin artikkeli Välityssopimuksen tekemisestä ja tulkinnasta [DL 1984] s. 369.]

Tämä ns. väitedoktriini (påståendedoktrin) on Ruotsin korkeimman oikeuden mallioikeuden lisenssisopimusta koskevassa ratkaisussa muotoilema periaate (Nykvarns Skyltaktiebolag v. Esselte Dymo AB, NJA 1982, s. 738), jota on käsitelty laajasti erityisesti ruotsalaista välimiesmenettelyä koskevassa oikeuskirjallisuudessa. Katso esimerkiksi Lars Heumanin ruotsalaista välimiesmenettelyä käsittelevä teos:

“This doctrine implies that a dispute comes under the arbitrators’ jurisdiction insofar as a party asserts that his claim is grounded on the contract with the arbitration clause. Thus it is the alleged relation of the dispute to the main contract which is decisive, not the true resolution of the dispute and its relation to the contract. With a view to cases where the statement of claim is based on the contract, without having the least connection with it, the main rule has been furnished with an exception. The arbitral tribunal does not have jurisdiction if the reference made to the contract by the claimant is manifestly groundless. –” [av. Ks. Lars Heuman: Arbitration Law of Sweden: Practice and Procedure [2003], s. 57.]

Katso tämän osalta myös Eric M. Runessonin artikkeli:

“Enligt svensk rätt gäller den så kallade påståendedoktrinen. Innebörden av denna är att en tvist skall gå till skiljedom så snart den ena parten grundar sin ståndpunkt omedelbart på ett avtal som innehåller en skiljeklausul. En förutsättning är dock att hänvisningen till avtalet inte är uppenbart ogrundad. Det avgörande sägs vara tvistens relation till avtalet och inte den rätta lösningen av tvisten. Denna relation bestäms utifrån parternas påståenden i sakfrågan. –” [av. Ks. Eric M. Runessonin: Licenseavtalet, skiljeavtalet och immaterialrätten [Juridisk Tidskrift årgång 14 2002–03], s. 678. Ks. myös Bengt Domeij: Patentavtalsrätt; Licenser, överlåtelser och samägande av patent [2010], s. 159 ja 325–327]

Myös kansainvälistä välimiesmenettelyä koskevassa oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä on ainakin silloin, kun välityslauseketta on pidetty laajana, arvioitu välimiesoikeuden toimivallan olemassaoloa väitedoktriinia muistuttavalla tavalla. Esimerkiksi tapauksessa Kaverit Steel and Crane Ltd v Kone Corporation [av. 1992, Alberta Court of Appeal] tuomioistuin totesi seuraavasti:

“A dispute meets the test set by the submission if either claimant or defendant relies on the existence of a contractual obligation as a necessary element to create the claim, or to defeat it.” [av. Ks. myös Julian D. M. Lew, Loukas A. Mistelis, et al., Comparative International Commercial Arbitration [2003], s. 151–152.]

Edellä mainittu Möllerin teos ja suomalainen immateriaalioikeudellinen oikeuskirjallisuus [av. Ks. esim. Tiia Ryhänen: Sopimusrikkomus vai patenttioikeuden loukkaus vastuuperusteena patenttilisenssisuhteessa, teoksessa IPR-sopimukset, kilpailu ja suojan toteuttaminen, 2007, sekä Rainer Oesch: Lisenssisopimusriidan ratkaiseminen välimiesmenettelyssä, teoksessa Juhlajulkaisu Esko Hoppu 1935–15/1–2005, 2005] tukevat sitä, että periaate on sovellettavissa myös Suomessa välimiesoikeuden toimivaltaa harkittaessa. Myös Koulu toteaa vallitsevaksi näkemykseksi tämän väitettä korostavan linjan, jonka mukaan on riittävää, että asianosainen väittää kiistan johtuvan siitä oikeussuhteesta, jota välityssopimus koskee, jotta riita katsotaan välityssopimuksen kattamaksi [av. Ks. Risto Koulu: Välityssopimus välimiesmenettelyn perustana [2008], s. 145–146].

Todettakoon, että väitedoktriini vastaa pitkälti myös yleisessä prosessioikeudessa vallitsevia näkemyksiä siitä, milloin itse pääasia voidaan ottaa tuomioistuimessa tutkittavaksi ja ratkaistavaksi (ns. oppi prosessinedellytyksistä) [av. Myös Koulu viittaa väitedoktriinin osalta yleisessä prosessioikeudessa vallitseviin näkemyksiin niitä kuitenkaan tarkemmin yksilöimättä (ks. Risto Koulu: Välityssopimus välimiesmenettelyn perustana [2008], s. 146)]. Rajanvetoa siitä, milloin kysymys on prosessinedellytyksen puuttumista koskevasta prosessiväitteestä ja milloin kanteen aineellisoikeudellista hyväksyttävyyttä koskevasta asiaväitteestä, on oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa arvioitu erityisesti asialegitimaation ja ns. hyväksyttävän oikeudellisen intressin osalta. Näiden osalta voidaan todeta lähtökohtaisesti katsotun, että jo väite riidan kohteena olevasta oikeudesta riittää synnyttämään asialegitimaation tai hyväksyttävän oikeudellisen intressin, ja kysymys on asian aineellisoikeudellisesta arvioinnista. Katso esimerkiksi Lappalaisen teos:

“Varallisuusoikeudellisissa asioissa asialegitimaation järjestely on periaatteessa yksinkertainen: kantajan väite hänellä olevasta oikeudesta vastaajaa vastaan synnyttää sekä kantajalle että vastaajalle asialegitimaation. Itse oikeudenkäynti koskee näet juuri sitä, pitääkö kantajan väite tuon oikeuden olemassaolosta paikkansa. Kantajalta ei voida evätä oikeutta saada väitettään tutkituksi. Tutkinta on jutun aineellisoikeudellista tutkimista. Jos tuomioistuin päätyy eri kannalle kuin kantaja, kanne hylätään. Esimerkiksi velkomisprosessissa vastaajan väite väärästä kantajasta tai vastaajasta on käytännössä oikeastaan poikkeuksetta asiaväite eikä asialegitimaation puuttumista tarkoittava prosessiväite.” [av. Ks. Juha Lappalainen: Siviiliprosessioikeus I [1995], s. 274. Ks. myös KKO 1982 II 112 ja KKO 1994:125. Ks. lisäksi ns. oikeudellisen intressin osalta Juha Lappalainen: Siviiliprosessioikeus II [2001], s. 15–16 ja Siviiliprosessioikeus I [1995], s. 363–364 ja 370.]

(iii) Soveltaminen tapaukseen

Yleistä

Käsillä olevassa tapauksessa on kyse juuri sanotun väitedoktriinin alaan kuuluvasta asiasta. X on esittänyt vaatimuksia välimiesmenettelyn kohteena olevaan Lisenssisopimukseen perustuen ja Y toimivaltaväitteissään asiallisesti väittää, ettei Lisenssisopimus koske näitä vaatimuksia, vaan näitä koskevat muut sopimukset, taikka kyse ei muutoin ole Lisenssisopimuksen rikkomisesta.

X:llä on lähtökohtaisesti oikeus saada Lisenssisopimukseen perustuvat vaatimuksensa tutkittavaksi tässä välimiesmenettelyssä. Tätä tukee myös edellä siteerattu yleisen tuomioistuinmenettelyn puolella asialegitimaation ja tarvittavan oikeudellisen intressin prosessinedellytyksistä todettu: kantajan väite hänellä Lisenssisopimuksen perusteella olevasta oikeudesta perustaa tälle asialegitimaation ja tarvittavan oikeudellisen intressin prosessata tästä oikeudesta siinä riidanratkaisumenettelyssä, josta Lisenssisopimuksessa on sovittu.

Väitedoktriinia on myös yleisesti tulkittu edellä siteeratuin tavoin siten, että ratkaisevaa on nimenomaan riitakysymyksen eikä sen oikean ratkaisun suhde siihen pääsopimukseen, johon välityslauseke sisältyy, ja että ensiksi mainittu suhde määräytyy asianosaisen vaatimuksen perusteella. Koska X perustaa vaatimuksensa välittömästi juuri riidan kohteena olevaan, välityslausekkeen sisältävään Lisenssisopimukseen, on välimiesoikeudella tällä perusteella lähtökohtaisesti toimivalta tutkia asia. Merkitystä ei ole välimiesoikeuden toimivallan osalta sillä, katsotaanko vaatimusten viime kädessä liittyvän johonkin muuhun sopimukseen tai oikeustosiseikastoon kuin Lisenssisopimukseen, sillä tällöin on kysymys kanteen aineellisoikeudellisen hyväksyttävyyden arvioinnista.

Tämän jälkeen on harkittava, onko X:n väite siitä, että sen vaatimukset perustuvat Lisenssisopimukseen, niin ilmeisen perusteeton, ettei välimiesoikeudella olisikaan toimivaltaa.

Osapuolet ovat olleet vuodesta […] lukien X:n [A]-ohjelmiston eri ohjelmistoversioiden lisensiointia koskevassa yhteistyösuhteessa, jonka perusteella osapuolet ovat solmineet eri aikoina useita eri sopimuksia. Yksi näistä sopimuksista on Lisenssisopimus. X:n asiassa esittämät vaatimukset koskevat [A]-ohjelmiston eri versioiden väitettyä oikeudetonta käyttöä Lisenssisopimuksen vastaisesti. Siten X:n väite siitä, että sen vaatimukset perustuvat välityslausekkeen sisältävään Lisenssisopimukseen ei ole sillä tavoin ilmeisen perusteeton, että välimiesoikeuden toimivalta poissulkeutuisi.

Tämän mukaisesti välimiesoikeudella on lähtökohtaisesti toimivalta ratkaista tässäkin välimiesmenettelyssä X:n Lisenssisopimukseen perustuvat vaatimukset. Asiaa on tarkasteltu jäljempänä seuraavissa kohdissa vielä kunkin toimivaltaväitteen osalta erikseen.

Todettakoon, että välimiesoikeuden toimivaltaa koskeva väite on yleensä relevantti sellaisessa tilanteessa, jossa kantaja perustaa vaatimuksensa välityslausekkeen sisältävän sopimuksen lisäksi sellaiseen toiseen sopimukseen tai oikeussuhteeseen, jota välityslauseke ei koske tai jossa on sovittu eri riidanratkaisumenettelystä. Tällöin välimiesoikeus joutuu ratkaisemaan, ulottaako riidan kohteena olevassa sopimuksessa oleva välityslauseke vaikutuksensa myös näihin muihin sopimuksiin. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys tässä tapauksessa. X on tosin väittänyt Lisenssisopimuksen olevan pääsopimus ja että osapuolet ovat sopineet muitakin sopimuksia, mutta X:n vaatimukset perustuvat vain Lisenssisopimukseen.

Muita kuin Lisenssisopimuksessa tarkoitettuja ohjelmistoversioita koskevat vaatimukset ([B]-versiot ja [C]-tuote)

Y on väittänyt, että osa X:n vaatimuksista liittyy muihin ohjelmistotuotteisiin kuin Lisenssisopimuksen tarkoittamiin ohjelmistotuotteisiin, ja että välimiesoikeus ei ole näiden vaatimusten osalta toimivaltainen tutkimaan asiaa.

X on osaltaan väittänyt, että käyttämällä [A]-ohjelmiston eri versioita Y on rikkonut Lisenssisopimusta, jossa on nimenomaisesti määrätty siitä, mitä [A]-ohjelmiston versioita Y:llä on ollut oikeus käyttää. Y on puolestaan väittänyt, ettei väitetty muiden kuin Lisenssisopimuksessa tarkoitettujen ohjelmistotuotteiden käyttäminen ole Lisenssisopimuksen rikkomus, vaan väitetyt rikkomukset koskevat muita sopimuksia, koska Lisenssisopimuksessa ei ole sovittu muiden kuin siinä tarkoitettujen ohjelmistotuotteiden käyttämisestä. Välimiesoikeuden käsityksen mukaan edellä mainituilla perusteilla kantajan väite Lisenssisopimuksen rikkomisesta, mikä väite ei ole ilmeisen perusteeton, perustaa toimivallan tutkia asia tässä välimiesmenettelyssä.

Y on edelleen väittänyt, että [B]-versiot liittyvät välimiesmenettelyn ulkopuolisen yhtiön, eli Y:n tytäryhtiön Z:n ja X:n väliseen sopimukseen. Tämänkin osalta välimiesoikeus toteaa, että X väittää ja perustaa vaatimuksensa siihen, että käyttämällä [B]-versioita on rikottu välimiesmenettelyn kohteena olevaa Y:n solmimaa Lisenssisopimusta. Tämä perustaa toimivallan tutkia väitetty rikkomus nimenomaan Y:n osalta. On toki selvää, ettei välimiesoikeus voi velvoittaa välimiesmenettelyn ulkopuolista yhtiötä mihinkään suoritukseen. Tätä X ei ole myöskään vaatinut.

Kolmansiin osapuoliin liittyvät vaatimukset

Y on väittänyt, että osa vaatimuksista perustuu Y:n väitettyjen itsenäisten jakelijoiden toimintaan eri maissa ja että välimiesoikeus ei ole näiden vaatimusten osalta toimivaltainen tutkimaan asiaa, koska kyseiset itsenäiset jakelijat eivät ole välityslausekkeen sisältävän Lisenssisopimuksen eivätkä myöskään tämän välimiesmenettelyn osapuolia.

Välimiesoikeus toteaa, että Y on hankkinut Lisenssisopimuksella lisenssin X:n ohjelmistotuotteeseen useaan eri maahan ja X on väittänyt, että Y olisi sekä Lisenssisopimuksella että muilla sopimuksilla hankkinut lisenssin joissakin tapauksissa myös itsenäisten jakelijoidensa käyttöön. X perustaakin vaatimuksensa siihen, että riippumatta siitä, onko Y:llä kyseessä olevilla alueilla itsenäisiä jakelijoita, Y rikkoo Lisenssisopimusta käyttämällä ohjelmistotuotetta muilla kuin Lisenssisopimuksessa sovituilla alueilla. Edellä mainituilla perusteilla välimiesoikeudella on tämänkin vaatimuksen osalta toimivalta tutkia, onko Y rikkonut Lisenssisopimusta, mikäli ohjelmistoa käytetään sen itsenäisten jakelijoiden toimesta muilla kuin Lisenssisopimuksessa sovituilla alueilla.

Tältäkin osin on selvää, ettei välimiesoikeus voi velvoittaa välimiesmenettelyn ulkopuolista yhtiötä mihinkään suoritukseen. Tätä X ei ole myöskään vaatinut.

Loukkausperusteiset vaatimukset ja Lisenssisopimuksen päättymisen jälkeistä aikaa koskevat vaatimukset

Y:n mukaan yksinoikeusloukkaukset kuuluvat yleisten tai erityistuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan. Y:n mukaan Lisenssisopimuksen päättymisen jälkeistä aikaa koskeva vaatimus on tällainen, kun sopimus ei ole enää voimassa.

Tämänkin osalta on todettava, että X:n vaatimus perustuu Lisenssisopimuksen rikkomiseen. X:n vaatimus ei perustu siihen, että käyttämällä ohjelmistoa olisi esimerkiksi loukattu jotain tekijänoikeuslain pykälää. Välimiesoikeudella on siten lähtökohtaisesti oikeus tutkia väitetty Lisenssisopimuksen rikkomus.

Koska välimiesoikeuden toimivallassa voi kuitenkin immateriaalioikeudellisissa asioissa olla hankalia rajanvetokysymyksiä, on asiaa syytä tutkia tarkemmin. Vaikeudet tosin liittyvät yleensä siihen, että kontraktuaalisten vaatimusten lisäksi on esitetty myös ulkokontraktuaalisia vaatimuksia, joiden liittyminen välityslausekkeen sisältävään sopimukseen on voinut olla ongelmallista. Erityisen ongelmallisia nämä välimiesoikeuden toimivaltaa koskevat kysymykset ovat rekisteröintiä edellyttävissä immateriaalioikeuksissa, kuten patentissa. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse ulkokontraktuaalisista vaatimuksista, koska X:n vaatimukset perustuvat vain Lisenssisopimukseen.

Kuten edellä on todettu, välityslauseke on Lisenssisopimuksessa muotoiltu laajasti eli käsittämään kaikki Lisenssisopimuksesta johtuvat tai tähän liittyvät riidat, erimielisyydet ja kysymykset. Kuten edellä on todettu, on välimiesoikeuden toimivalta jo lähtökohtaisesti kohtuullisen laaja, mikä puoltaa välityslausekkeen soveltamista myös tietyissä sopimuksen päättymisen jälkeisissä tilanteissa.

Lisenssisopimuksen [(i)]-kohdan mukaan sopimuksen päättyessä lisenssinsaajan on mm. välittömästi lopetettava ohjelmiston käyttäminen ja alilisenssien myöntäminen sekä muu ohjelmiston jakeleminen. Y on irtisanonut Lisenssisopimuksen päättymään [(pvm)]. X on väittänyt Y:n jatkaneen ohjelmiston käyttämistä ja näin toimimalla rikkoneen Lisenssisopimuksen edellä mainittua kohtaa. Välimiesoikeus toteaa, että Lisenssisopimuksen [(i)]-kohdassa on Y:tä koskeva, sopimuksen jälkeiseen aikaan vaikutuksensa ulottava sopimusehto, joka velvoittaa Y:tä olemaan jatkossa käyttämättä ohjelmistoa. Tälläkin perusteella välimiesoikeudella on toimivalta tutkia X:n väite siitä, että Lisenssisopimuksen päättymisen jälkeinen ohjelmiston käyttäminen rikkoisi Lisenssisopimusta. Toimivalta on erityisesti tilanteessa, kun väitetty käyttö on jatkunut keskeytyksettä Lisenssisopimuksen päättymisen jälkeen, kuten tässä asiassa on väitetty tapahtuneen.

Myös korkein oikeus on ottanut kantaa siihen, kuuluuko välityslausekkeen sisältävän sopimuksen jälkeinen toiminta välityslausekkeen alaisuuteen. Kyseinen ennakkotapaus tukee sitä, että sopimuksen jälkeistä aikaa koskeva vaatimus voidaan tutkia sopimuksen mukaisessa välimiesmenettelyssä:

Tapauksessa KKO 1980 II 103 liikehuoneiston vuokrasopimuksessa oli välityslauseke ja vuokrasopimus oli päättynyt. Vuokralaiselta oli jäänyt rakennukseen joitakin tavaroita eikä hän ollut niitä kehotuksesta huolimatta poistanut. Sittemmin vuokralainen oli tunkeutunut rakennukseen ja kieltäytynyt siitä poistumasta. Tapauksessa korkein oikeus katsoi, että vuokranantajan maistraatissa ja sittemmin hovioikeudessa esittämää häätövaatimusta ja hallinnanpalautusvaatimusta ei voitu tutkia, koska vuokrasopimuksesta johtuvat riidat oli sovittu ratkaistavaksi välimiesoikeudessa.

Tämän asiakokonaisuuden lopuksi on todettava, että osapuolten yhteinen tarkoitus sopimusta solmittaessa tuskin on ollut, että jos Y saa käyttöoikeuden Lisenssisopimuksen voimassaoloajaksi ohjelmistoon ja Y jatkaakin sen jälkeen ohjelmiston käyttämistä ilman voimassaolevaa lisenssisopimusta, välityslauseke menettäisi merkityksensä. Tätä näkemystä tukee myös välityslausekkeen laaja sanamuoto. Kun vaatimuksiin useasti (kuten tässäkin tapauksessa) liittyy sekä sopimuksen aikaista toimintaa että sen jälkeistä toimintaa koskevia vaatimuksia, johtaisi tämä myös siihen, että riidanratkaisu hajautuisi kahteen erilliseen ja erityyppiseen prosessiin. Tämä tuskin on ollut osapuolten tarkoituksena.

Lopputulos toimivaltaa koskevista väitteistä

Välimiesoikeus hylkää Y:n välimiesoikeuden toimivaltaa koskevat, edellä yksilöidyt vaatimukset 1) ja 2). Välimiesoikeudella on toimivalta tutkia X:n kannevaatimukset.


Reported by Mika Savola
Chair, FAI Board

Tallennettu kategorioihin FAI cases |