Further FAI case law on sale of business disputes

Introduction

As noted in our previous FAI case comment, company acquisitions and sale of business often give rise to disputes that are submitted to be resolved in FAI arbitration. Apart from disputes over the purchase price, parties may raise various procedural objections and claim that the other party (either buyer or seller) has lost its right to invoke the remedies set forth in the share or asset purchase agreement.

For instance, the seller may argue that the buyer is precluded from claiming damages or price reduction on the basis of the seller’s purported contract breaches because the buyer has failed to give a timely notice of reclamation or present its monetary claims against the seller within the prescribed time limit. Further, the seller may contend that the buyer should have first invoked the specific price-adjustment mechanism agreed upon in the contract, and that the failure to do so should result in the forfeiture of the buyer’s right to bring any claims against the seller in the arbitration. Additionally, depending on the applicable limitation of liability clauses, the seller may argue that some of the buyer’s claims fall within their scope and should therefore be dismissed. The buyer, in turn, may counter that its claims are outside the ambit of the contractual limitation clauses and/or that those clauses should be adjusted and set aside as unreasonable.

A recent FAI award rendered in a domestic sale of business dispute between two Finnish parties provides an example of how a three-member arbitral tribunal addressed such allegations raised by the seller and the buyer, respectively. The dispute concerned the acquisition by A Oy of the shares held by B in target company C Oy. Below is an anonymized extract of the arbitral tribunal’s reasons for the award on the above-mentioned issues in dispute (in Finnish).

A. Tausta ja riidan kohde

Asiassa on kysymys A Oy:n ja B:n välisestä yrityskaupasta, jossa A Oy hankki 30.1.2015 allekirjoitetulla Sopimuksella (jäljempänä ”Sopimus”) C Oy:n (jäljempänä ”Yhtiö”) osakeomistuksen itselleen. Kauppaan kuuluivat myös Yhtiön täysin omistamien tytäryhtiöiden D Oy:n ja E Oy:n osakekannat. Kauppa tuli voimaan ja osakekannan omistusoikeus siirtyi 27.2.2015, jolloin Sopimuksen voimaantulon edellytykset täyttyivät.

Ennen Sopimuksen allekirjoitusta osapuolet kävivät kauppaneuvotteluita, joissa kumpikin osapuoli käytti apunaan sekä oikeudellisia että taloudellisia neuvonantajiaan. A Oy suoritti Yhtiössä sekä taloudellisen että oikeudellisen Due diligence –tarkastuksen.

Osapuolten välimiesmenettelyssä ratkaistavaksi osoitetussa riidassa on keskeisesti kysymys Yhtiön osakekannan kauppahinnan oikeellisuudesta. A Oy:n käsityksen mukaan Yhtiö ei vastannut sitä arvoa, mikä sillä A Oy:n kaupan yhteydessä B:ltä saaman tiedon perusteella olisi tullut olla, ja mikä sovittiin kauppahinnan perusteeksi. B:n on siksi suoritettava liikaa saamansa määrä A Oy:lle kauppahinnan alennuksena. Lisäksi B on rikkonut Sopimuksen mukaisia velvoitteitaan ja on velvollinen korvaamaan siitä A Oy:lle aiheutuneen vahingon vahingonkorvauksena.

B puolestaan ei pidä Yhtiön kauppahintaa virheellisenä, vaan katsoo sen vastaavan sovittua. B kiistää myöskin rikkoneensa Sopimusta, eikä katso siksi olevansa vahingonkorvausvelvollinen. Osapuolet ovat tässä kontekstissa erimielisiä myös Sopimuksen tulkinnasta, erityisesti sen osalta mitä kauppahinnasta ja sen määräytymisestä on sovittu ja toisaalta, millä edellytyksillä B:lle voi syntyä korvausvelvollisuus.

Välimiesoikeus selostaa jäljempänä ensin Sopimuksen riidan kohteen kannalta keskeisen sisällön. Tämän jälkeen se käsittelee B:n väitettä, jonka mukaan A Oy olisi menettänyt oikeutensa vaatia hinnanalennusta tai korvausta. Tämän jälkeen käsitellään riidan kohteen väitettyjä virheitä ja B:n väitettyjä sopimusrikkomuksia ja lopulta B:n korvausvastuuta niistä.

B. Sopimuksen keskeinen sisältö

Kauppa on sovittu kaksivaiheiseksi. Sopimuksen allekirjoitushetkellä 30.1.2015 kohdassa 1.1 yksilöity osakekauppa tulee voimaan 27.2.2015, mikäli Sopimuksen 1.2 kohdassa luetellut voimaantulon edellytykset täyttyvät. Omistusoikeus Yhtiön osakkeisiin siirtyy A Oy:lle voimaantulopäivänä kauppahinnan maksua vastaan.

Kauppahinnasta on Sopimuksen kohdassa 2.1 sovittu seuraavaa:

”2.1 Kauppahinta

Osakkeiden kokonaiskauppahinta (”Kauppahinta”) on 7.500.000 euroa, joka vahvistetaan alla kohdassa 2.2 kuvatulla tavalla.”

Kauppahinnan vahvistamisesta on sovittu Sopimuksen kohdassa 2.2 muun ohella seuraavaa:

”Kauppahinta perustuu Yhtiön ja D Oy:n alustaviin tilinpäätöksiin per 31.12.2014 ja E Oy:n välitilinpäätökseen per 30.11.2014 sekä oletuksille, että Konsernin nettovelka per 31.12.2014 (”Nettovelka”) on 3.891.000 euroa ja nettokäyttöpääoma per 31.12.2014 (”Nettokäyttöpääoma”) on 2.432.000 euroa.

Mikäli Nettovelka poikkeaa 3.89l.000 eurosta ja/tai Nettokäyttöpääoma poikkeaa 2.432.000 eurosta, Kauppahintaa korjataan euro per euro.

Nettovelka ja Nettokäyttöpääoma lasketaan Yhtiössä ennen tämän sopimuksen allekirjoittamista vakiintuneesti sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden ja liitteestä 2.2 ilmenevien laskukaavojen, oikaisujen ja esimerkkien mukaisesti 31.12.2014 tilanteen mukaan. (…)

Myyjä toimittaa Ostajalle Yhtiön ja Tytäryhtiöiden tilintarkastetut ja vahvistetut tilinpäätökset per 31.12.2014 sekä laskelman Nettovelasta, Nettokäyttöpääomasta ja niiden mukaan määräytyvästä Kauppahinnasta (”Laskelma”) viimeistään 27.2.2015. Mikäli Myyjä rikkoo tätä kohtaa 2.2, eikä kykene toimittamaan Yhtiön ja Tytäryhtiöiden tilintarkastettuja ja vahvistettuja tilinpäätöksiä 27.2.2015 mennessä, Ostaja laatii tilinpäätökset mahdollisimman pian.

Ostaja (tai Myyjä, mikäli Ostaja on laatinut tilinpäätökset ja Laskelman) voi riitauttaa Laskelman neljän viikon kuluessa sen saatuaan. Elleivät osapuolet sovi Laskelmasta neljän viikon kuluessa sen riitauttamisesta, kumpi tahansa osapuoli voi siirtää Laskelman F Oy:n toimitusjohtajan nimittämän KHT-tilintarkastajan (”Asiantuntija”) vahvistettavaksi seuraavien kahden viikon aikana.

Asiantuntijan vahvistaman laskelman mukainen Kauppahinta ei saa olla Ostajan laskemaa pienempi eikä Myyjän laskemaa suurempi. Asiantuntijan ratkaisu on lopullinen ja sitoo osapuolia.

Ellei Laskelmaa ole ajoissa riitautettu tai sen jälkeen ajoissa siirretty Asiantuntijan vahvistettavaksi, Myyjän (tai Ostajan, mikäli Ostaja on laatinut tilinpäätökset ja Laskelman) esittämä Laskelma on lopullinen ja sitoo osapuolia. (…)”

Myyjän sitoumuksissa on Sopimuksen kohdassa 3.1 sovittu, että myyjä antaa ostajalle liitteen 3.1 mukaiset vakuutukset ja takaa niiden paikkansapitävyyden sekä Sopimusta allekirjoitettaessa että voimaantulopäivänä.

Sopimuksen kohdassa 3.2 ”Ostajan tieto” ostaja vahvistaa suorittaneensa ennen Sopimuksen voimaantulopäivää Yhtiötä koskevan Due diligence –tarkastuksen läpikäymällä muun muassa Sopimuksen liitteessä 3.2 kuvatun aineiston. Sopimuskohdan mukaan mitkään muut ostajan saamat tiedot kuin ne, jotka ilmenevät Due diligence –aineistosta selkeästi, eivät rajoita myyjän vakuutuksia ja vastuuta, ellei myyjän vakuutuksista nimenomaisesti muuta ilmene.

Sopimuksen kohdassa 3.8 ”Yleinen korvausvastuu ja vastuunrajoitukset” on sovittu seuraavaa:

”Jos Myyjä rikkoo Myyjän vakuutuksia tai muuten tätä sopimusta tai sen edellytyksiä, Myyjän on tuottamuksesta riippumatta maksettava täysi korvaus rikkomuksen aiheuttamista menetyksistä, arvonalennuksista ja muista vahingoista rajoittuen kuitenkin jäljempänä esitettyihin vastuunrajoituksiin. Korvattavana vahinkona pidetään myös Yhtiön tai Tytäryhtiöiden kärsimää vahinkoa tai Yhtiöltä tai Tytäryhtiöiltä puuttuvia varoja. Korvaus maksetaan Kauppahinnan alennuksena Ostajalle, Yhtiölle tai jommallekummalle Tytäryhtiöistä, Ostajan valinnan mukaan.

Myyjän vakuutuksiin perustuvaan Myyjän vastuuseen sovelletaan seuraavia rajoituksia:

(i) Ostajalla on oikeus korvaukseen vain, jos vaatimusten yhteismäärä on vähintään 100.000 euroa;

(ii) Korvauksen kokonaismäärä ei voi ylittää 2.500.000 euroa, mikä ei sovellu toimivaltaan ja yhtiöasiakirjoihin tai osakkeisiin ja osakepääomaan (liite 3.1 kohdat 1 ja 2);

(iii) Myyjä ei ole vastuussa Ostajan, Yhtiön tai Tytäryhtiöiden kärsimistä välillisistä vahingoista;

(iv) Ostaja ei ole oikeutettu esittämään vaatimuksia siltä osin kuin seikka, johon vaatimus perustuu, ilmenee selkeästi Due Diligence –aineistosta siten että huolellisesti toimivan ostajan olisi tullut havaita kyseinen seikka sekä ymmärtää tämän seikan todennäköiset seuraukset (mukaan lukien se, että seikka johtaisi tämän sopimuksen nojalla korvattavaan vahinkoon);

(v) Siltä osin kuin Ostaja, Yhtiö tai Tytäryhtiö on saanut korvauksen vahingosta kolmannelta osapuolelta vakuutuksen tai muun seikan perusteella, ei Myyjällä ole korvausvelvollisuutta;

(vi) Ostaja ei ole oikeutettu esittämään vaatimuksia siltä osin kuin Yhtiö, Tytäryhtiö tai Ostaja on itse voimaantulopäivän jälkeen laiminlyönyt yleisiin oikeusperiaatteisiin perustuvan velvollisuutensa rajoittaa vahinkoa, kun vahinko on tullut sen tietoon; ja

(vii) Ostaja menettää oikeutensa korvaukseen, jota Ostaja ei ole vaatinut vero- ja työttömyyseläkeasioissa (liite 3.1 kohdat 7 ja 17) kolmen (3) kuukauden kuluessa jälkiverotus- tai muun vastuuajan päättymisestä, ympäristöasioissa (liite 3.1 kohta 19) viiden vuoden kuluessa voimaantulopäivästä ja muissa asioissa viimeistään 31.3.2016.

Vastuunrajoituksia ei sovelleta, jos vastuu perustuu tahallisuuteen tai törkeään huolimattomuuteen.”

Sopimuksen kohdassa 3.9 on vielä sovittu erityisestä korvausvastuusta, johon ei tässä välimiesmenettelyssä ole vedottu.

Kohdassa 4 on puolestaan sovittu ostajan velvollisuuksista. Sen kohdan 4.1 toisessa kappaleessa ostaja vakuuttaa, ettei sillä ole tosiasiallista tietoa seikasta, joka ilmenisi selkeästi Due diligence –aineistosta ja joka oikeuttaisi ostajan tekemään vaatimuksen myyjälle Sopimuksen nojalla.

Kohdassa 5.8 on vielä sovittu, että Sopimus muodostaa koko sopimuksen ja korvaa kaikki sitä aikaisemmat osapuolten väliset asiakirjat ja välipuheet.

C. A Oy:n oikeus esittää vaatimuksia

B on esittänyt, että A Oy on menettänyt oikeutensa esittää yrityskaupan johdosta B:tä kohtaan vaatimuksia ensinnäkin sillä perusteella, että A Oy ei ollut esittänyt vaatimusta tai reklamoinut vaatimuksistaan riittävän ajoissa.

B:n mukaan A Oy on menettänyt oikeutensa vaatia korvausta myös sillä perusteella, että A Oy on laiminlyönyt noudattaa Sopimuksen 2.2 kohdassa sovittua kauppahinnan tarkistusmekanismia ja sen mukaista riidanratkaisumenettelyä.

B on vielä kolmanneksi väittänyt A Oy:n menettäneen oikeutensa vaatia korvausta ajoneuvojen, lainasaatavien, vuokratakuiden ja [  ]pakkausten osalta sillä perusteella, että niitä koskevia vaatimuksia ei ole esitetty Sopimuksen 3.8 kohdan vastuunrajoituksen (vii) mukaisesti ennen 31.3.2016.

Koska kysymys A Oy:n oikeudesta esittää vaatimuksia on esikysymyksen luonteinen, välimiesoikeus käsittelee ennen varsinaisten vastuuperusteiden tarkastelua kutakin B:n tätä koskevaa väitettä erikseen.

C.1. Onko A Oy laiminlyönyt reklamaatiovelvollisuutensa?

B on esittänyt, että A Oy on saanut tietää kanteen perusteena olevista virheistä maaliskuusta 2015 lukien ja että asioita oli käsitelty muun muassa hallituksen kokouksessa huhtikuun 2015 lopussa. B on vedonnut muun ohella A Oy:n johdon todistajankertomuksiin ja laskentamuistiossa esitettyihin tietoihin, milloin Yhtiön johto on saanut tietää virheistä. Ensimmäinen varsinainen reklamaatio on tapahtunut vasta 6.7.2015 kirjeellä. Tämä on B:n käsityksen mukaan liian myöhään.

A Oy on puolestaan todennut, että se havaitsi ensimmäisen kerran Yhtiön varastoarvoissa virheitä 31.3.2015 suoritetussa inventaariossa. Vasta tuolloin suoritetun inventaarion perusteella Yhtiön uusi johto kiinnitti huomiota varastoarvojen eroihin ja silloinkin lähinnä ainoastaan [   ]varaston poikkeamaan tilinpäätöksen arvoista. A Oy:n mielestä on selvää, että Yhtiön kirjanpidon puutteellisuuden ja tilinpäätöksen virheiden laadun ja laajuuden vuoksi uudelta johdolta kului aikaa niiden selvittelyyn. Reklamaatio 6.7.2015 on toimitettu ajoissa ja se on sisältänyt riittävän yksilöinnin Yhtiössä ja sen tilinpäätöksessä havaituista virheistä ja sen perusteella esitettävistä vaatimuksista, eikä A Oy ole menettänyt oikeuttaan vaatia korvausta.

Välimiesoikeus toteaa, että vaikka Sopimuksen 5.1 kohdan mukaan Sopimukseen ei sovelleta kauppalakia, voidaan reklamaatiovelvollisuuden katsoa olevan voimassa myös yleisenä periaatteena ja ilman kirjoitetun lain tukea. Sinänsä mainittu periaate ilmenee myös muussakin irtaimen kauppaa koskevassa lainsäädännössä kuin kauppalaissa, kuten esimerkiksi oikeustoimilain 4, 6 ja 40 §:ssä. Lisäksi siitä on säädetty esimerkiksi asuntokauppalaissa, kuluttajansuojalaissa ja kiinteistön kauppaa koskien maakaaressa. Mainittujen säännösten lisäksi sekä oikeuskirjallisuudessa että Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä (esim. KKO 1990:147, 1995:79, 1995:187, 1998:150, 2005:127, 2008:8, 2009:61 ja 2016:69) on esitetty tulkintakannanottoja siitä, mitä reklamaatiolta edellytetään ja mitä seurauksia sen laiminlyömisestä aiheutuu.

Yhteenvetona tämän riidan ratkaisun kannalta olennaisista kysymyksistä välimiesoikeus toteaa ensinnäkin, että Suomen lain mukaan reklamaatiolla tarkoitetaan velkojan ilmoitusta velalliselle siitä, että tämä ei ole tehnyt sopimuksenmukaista suoritusta. Mikäli velkoja laiminlyö tämän velvollisuutensa, hän ei pääsäännön mukaan voi enää vedota tähän virheeseen ja esittää sen perusteella vaatimuksia. Reklamaation tarkoituksena on turvata sopimusten virhetilanteiden nopea käsittely ja sopimusten pysyvyys. Lisäksi sen tarkoituksena on antaa velalliselle mahdollisuus ryhtyä ajoissa virhettä korjaaviin toimenpiteisiin ja muutoinkin varautua velkojan tuleviin vaatimuksiin. Reklamaatiolta ei edellytetä, että siinä esitettäisiin jo täysin yksilöity, lopullisten kannevaatimusten kanssa identtinen vaatimus. Riittävänä on pidetty, että siitä ilmenee minkälaisista virheistä on kysymys ja jollakin summaarisella tasolla esitetty rahallisten vaatimusten suuruusluokka. Reklamaatiovelvollisuuden voidaan katsoa soveltuvan myös hinnanalennukseen (KKO 2005:127, kohta 7).

Edellä selostetuista oikeuslähteistä ei ole kuitenkaan johdettavissa mitään kiinteää tai yleistettävissä olevaa määräaikaa, johon mennessä reklamaatio olisi esitettävä. Pääsäännön mukaan reklamaatio on kuitenkin tehtävä kohtuullisessa ajassa. Mitä on kussakin tilanteessa pidettävä kohtuullisena, tulee puolestaan arvioida tapauskohtaisesti. Reklamaatioajan katsotaan vakiintuneesti alkavan kulua siitä, kun velallinen on havainnut virheen tai hänen olisi tullut se havaita.

Sopimuksen mukaan osakekauppa on tullut voimaan ja omistusoikeus on siirtynyt A Oy:lle voimaantulopäivänä eli 27.2.2015. Välimiesoikeus toteaa, että siltä osin kuin kirjeessä 6.7.2015 on esitetty kaupan kohteessa olevat virheet ja suuruusluokaltaan yli neljän miljoonan euron määräinen korvausvaatimus, on reklamaatio ollut sisällöltään riittävän yksilöity. A Oy:n vaatimusten voidaan katsoa perustuvan ainakin pääosin sellaisiin Yhtiön tilinpäätöksen tasearvojen väitettyihin virheellisyyksiin, joiden yksilöity selvittäminen on ollut mahdollista vain suorittamalla varastoinventaario sekä perehtymällä syvällisesti Yhtiön kirjanpitoon ja tilinpäätöskäytäntöihin. Tähän nähden ja ottaen huomioon, että reklamaatio on tehty vähemmän kuin 5 kuukauden kuluessa Yhtiön haltuunotosta ja vain muutama kuukausi siitä, kun A Oy oli saanut riittävän tiedon virheistä, on reklamaation katsottava tapahtuneen kohtuullisessa ajassa eikä A Oy:n voida katsoa tällä perusteella menettäneen oikeuttaan vaatia hinnanalennusta tai vahingonkorvausta B:ltä.

Lisäksi välimiesoikeus kiinnittää huomiota siihen, että Sopimuksen kohdassa 3.8 (vii) on nimenomaisesti sovittu määräajasta, johon mennessä A Oy voi esittää Sopimukseen perustuvia korvausvaatimuksia B:tä kohtaan. Sopimuksessa ei sen sijaan ole sovittu muista aikaan sidotuista edellytyksistä korvausvaatimusten esittämiselle tai ylipäätään A Oy:n velvollisuudesta erikseen reklamoida ennen mainittuja määräaikoja. Tälläkään perusteella A Oy:n ei voida katsoa menettäneen oikeuttaan vaatia hinnanalennusta tai korvauksia B:ltä liian myöhään tehdyn reklamaation johdosta.

C.2. Estääkö kauppahinnan tarkistusmekanismi A Oy:n vaatimukset?

B on esittänyt, että Sopimuksen 2.2 kohdassa kuvattu kauppahinnan tarkistusmekanismi on ollut Sopimuksessa sovittu riidanratkaisumekanismi, jonka mukaisen menettelyn laiminlyömällä A Oy on menettänyt oikeutensa vedota väitettyihin virheisiin ja esittää niihin perustuen vaatimuksia. Muutoin kauppahinnan korjausmekanismi jäisi B:n mukaan merkityksettömäksi.

B on viitannut ensinnäkin siihen, että sopimuskohdan mukaan, ellei kauppahintalaskelmaa ole ajoissa riitautettu tai sen jälkeen ajoissa siirretty Sopimuksessa yksilöidyn asiantuntijan vahvistettavaksi, kauppahintalaskelma on lopullinen ja sitoo osapuolia. B:n mukaan A Oy oli saanut tilinpäätöksen käyttöönsä jo tammikuussa 2015 ja joka tapauksessa viimeistään 24.2.2015, jolloin A Oy:llä olisi ollut maaliskuun loppuun asti aikaa selvittää tilinpäätöksen oikeellisuus tai halutessaan laatia vaikka uusi tilinpäätös. Tilinpäätös oli ollut väitetysti niin virheellinen, että A Oy:n olisi pitänyt havaita heti sen väitetyt puutteet.

A Oy on puolestaan katsonut, ettei Sopimuksen kohdan 2.2 kauppahinnan vahvistusmenettelyssä ole ollut kysymys muusta kuin kauppahinnan määräytymisessä huomioonotettavan nettovelan ja nettokäyttöpääoman määrän tarkistamisesta. Kauppahinta perustui Yhtiön tilinpäätökseen. Korjausmekanismi otettiin kauppakirjaan, koska Sopimuksen allekirjoitushetkellä alustavia tilinpäätöksiä ei ollut vielä tilintarkastettu. Mikäli tilintarkastettujen tilinpäätösten nettovelka tai nettokäyttöpääoma olisi poikennut allekirjoitushetkellä käytettävissä olleista alustavista tilinpäätöksistä, tuli kauppahintaa oikaista vastaavasti. Kyse oli puhtaasti mekaanisesta mainittujen erien tarkistuslaskelmasta, ei tilinpäätöksen oikeellisuuden tarkistamisesta yleisesti. A Oy:n mukaan tässä välimiesmenettelyssä ei ole kysymys mainitun laskelman virheellisyydestä eikä B ole edes väittänyt laskelman olleen virheellinen.

Välimiesoikeus toteaa, että Sopimuksen kohdassa 2.2 on kysymys sen otsikonkin mukaan kauppahinnan vahvistamisesta ja sen mahdollisesta korjaamisesta. Sopimuskohdan ensimmäisen kappaleen mukaan kauppahinta perustuu alustaviin tilinpäätöksiin sekä oletuksille nettovelan ja nettokäyttöpääoman määrästä. Sopimuskohdan toisessa kappaleessa puolestaan todetaan, että mikäli nettovelka tai nettokäyttöpääoma poikkeaa ko. oletuksista, kauppahintaa korjataan euro per euro –periaatteella. Muilta osin sopimuskohdassa sovitaan menettelystä, miten mainitut tase-erät lasketaan tilintarkastetuista tilinpäätöksistä ja mikäli laskennasta syntyisi erimielisyyttä, miten tämä erimielisyys ratkaistaan erityisessä riidanratkaisumenettelyssä.

Sopimuskohdan sanamuodon mukaan osapuolen laiminlyönnistä riitauttaa nettovelka tai nettokäyttöpääoma sovitussa ajassa seuraa ainoastaan kyseisiä tase-eriä koskevan laskelman muodostumisen lopulliseksi ja osapuolia sitovaksi. Sopimuskohdassa ei siten ole sovittu yleisestä riidanratkaisumenettelystä, joka syrjäyttäisi Sopimuksen kohtaan 5.2 sisältyvässä välityslausekkeessa sovitun menettelyn [eli sopimuksesta aiheutuvien riitojen ratkaisemisen lopullisesti Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä] tai rajoittaisi A Oy:n oikeutta vaatia korvausta B:ltä esimerkiksi Sopimuksen 3.8 kohdan perusteella. Tästä syystä sillä seikalla, että A Oy:n havaitsemat virheet olisivat vaikuttaneet myös nettokäyttöpääoman määrään, ei ole asiassa tältä osin merkitystä. Kun B ei ole osoittanut perusteita poiketa sopimuskohdan sanamuodon osoittamasta tulkinnasta, välimiesoikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, ettei A Oy ole tältäkään osin menettänyt oikeuttaan kohdistaa B:hen Sopimuksen perusteella vaatimuksia.

C.3. Onko A Oy laiminlyönyt esittää vaatimuksensa Sopimuksen asettamassa määräajassa?

C.3.1. Osapuolten väitteet ja arvioinnin lähtökohdat

B on vielä esittänyt, että A Oy ei voi esittää vaatimuksia Sopimukseen perustuen siltä osin kuin ne koskevat ajoneuvoja, lainasaatavia, vuokravakuuksia ja [  ]pakkauksia. A Oy on B:n mukaan esittänyt edellä mainittuja virheitä koskevat vaatimukset ensimmäisen kerran vasta kannekirjelmässään 29.4.2016 eli Sopimuksen kohdassa 3.8 (vii) asetetun määräajan 31.3.2016 jälkeen. B:n käsityksen mukaan Sopimuksen mukainen aikaraja soveltuu sekä hinnanalennukseen että vahingonkorvaukseen.

A Oy on puolestaan esittänyt, että se on 6.7.2015 reklamoinut B:lle kaikista tuolloin tiedossa olleista virheistä sekä 11.8.2015 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut B:lle saattavansa asian vireille välimiesmenettelyssä. A Oy on edelleen 15.10.2015 päivätyssä hakemuksessaan Keskuskauppakamarin välimieslautakunnalle esittänyt alustavat vaatimuksensa ja niiden perusteet, jotka vastasivat reklamaatiokirjeessä 6.7.2015 ilmoitettua. A Oy on vielä välimiesoikeuden järjestäytymisistunnossa 30.3.2016 ilmoittanut, että Yhtiö on laatimassa uutta tilinpäätöstä tilikaudelle 1.3.2014-31.12.2014 ja että virheiden koko laajuus tulee olemaan selvillä vasta uuden tilinpäätöksen valmistuttua. Järjestäytymisistunnossa sovitun aikataulun mukaisesti A Oy on toimittanut 29.4.2016 kannekirjelmänsä, jossa se on esittänyt yksilöidyt vaatimuksensa, jotka perustuivat B:n antamien tietojen ja laadittujen tilinpäätösten virheellisyyteen. A Oy:n mukaan vaatimusten esittäminen osapuolten yhdessä sopiman prosessiaikataulun mukaisesti ei voi merkitä sitä, että vaatimukset olisi esitetty vääräaikaisesti.

Välimiesoikeus toteaa, että reklamaatiossa 6.7.2015 tai hakemuksessa Keskuskauppakamarin välimieslautakunnalle 15.10.2015 ei ole esitetty vaatimuksia, jotka perustuisivat väitettyihin virheisiin tilinpäätöksessä koskien epäkurantteja lainasaatavia, oikaistuja vuokravakuuksia ja ajoneuvoja. Lisäksi [  ]varaston arvon osalta on ainoastaan esitetty sen sisältävän väärin kirjattuja hallinnon kuluja 60.000 euron edestä. Sen sijaan vaatimuksissa ei ollut yksilöity tilinpäätöksen virheinä vaihto-omaisuuteen sisältyviä [  ]pakkauksia, joista A Oy on kannekirjelmässään myös esittänyt vaatimuksia. Näin ollen asiassa on kysymys ensinnäkin siitä, soveltuvatko Sopimuksen kohdan 3.8 (vii) mukaiset vastuunrajoitukset A Oy:n vaatimuksiin. Toiseksi asiassa on kysymys siitä, että mikäli vastuunrajoitukset soveltuvat, onko vaatimukset tältä osin esitetty liian myöhään.

Kysymys vastuunrajoitusten soveltumisesta A Oy:n vaatimuksiin on muidenkin vaatimusten osalta riidanalainen, joten välimiesoikeus käsittelee ensin tätä kysymystä (C.3.2.) ja sen jälkeen erikseen vastuunrajoitusten soveltumista nyt kyseessä oleviin vaatimuksiin (C.3.3.).

C.3.2. Hinnanalennuksesta ja vastuunrajoituksista

Osapuolet ovat erimielisiä siitä, soveltuvatko Sopimuksen kohdassa 3.8 yksilöidyt vastuunrajoitukset yleisestikin A Oy:n vaatimuksiin ja miltä osin.

A Oy on ensinnäkin katsonut, että Yhtiössä on kaupan kohteena ollut virhe, kun se ei ole vastannut sitä mitä osapuolet ovat sopineet tai niitä tietoja, joita B on antanut sen ominaisuuksista. Myyjällä on lähtökohtaisesti aina vastuu siitä, että Yhtiön kirjanpito ja tilinpäätös on laadittu lain ja hyvän kirjanpitotavan mukaisesti, riippumatta siitä, onko sen oikeellisuudesta annettu mitään erillistä vakuutusta. Siten B on vastuussa kaupan kohteen virheestä vakuutuksista riippumatta.

A Oy on lisäksi esittänyt, että sen vaatiessa ensisijaisesti hinnanalennusta, joka ei perustu Sopimuksen 3.8 tarkoittamaan yleiseen korvausvastuuseen, vaan on itsenäinen ja Sopimuksesta riippumaton oikeussuojakeino, eivät vastuunrajoitukset tule lainkaan sovellettaviksi. Sopimuksessa ei ole rajoitettu ostajan oikeutta hinnanalennukseen. On muutoinkin ylipäätään epäselvää, voidaanko hinnanalennusvaatimusta rajoittaa vastuunrajoituksilla.

A Oy:n mukaan Sopimuksen kohdan 3.8 mukaiset vastuunrajoitukset eivät sovellu silläkään perusteella, että ne koskevat sanamuotonsa mukaisesti ainoastaan B:n antamiin vakuutuksiin perustuvaa vastuuta, josta A Oy:n hinnanalennusvaatimuksessa ei ole kyse. Lisäksi myyjän vahingonkorvausvastuukin perustuu Sopimuksen kohdan 3.8 ensimmäisen kappaleen tarkoittamaan yleiseen korvausvastuuseen, eikä pelkästään B:n antamien vakuutusten synnyttämään vastuuseen.

B:n mukaan Sopimuksen kohdan 3.8 mukaiset vastuunrajoitukset soveltuvat kaikilta osin A Oy:n vaatimuksiin. Osapuolten tarkoituksena on ollut, että kaikki vaatimukset käsitellään joko Sopimuksen kohdan 3.8 tai 3.9 alla. Vastuunrajoitukset soveltuvat kaupan kohteen virheisiin ja niiden ulkopuolelle jäävät ainoastaan muut sopimusrikkomukset, kuten kilpailu- ja rekrytointikiellon tai salassapidon rikkomisesta aiheutuneet vahingot. Osapuolet ovat nimenomaisesti sopineet, että Sopimuksen kohdassa 3.8 kuvattu korvausvelvollisuus ja sen mukainen kauppahinnan alennus on ainoa oikeussuojakeino kaupan kohteen virheiden seurauksena. Oikeutta hinnanalennukseen voidaan Suomen lain mukaan sopimuksessa rajoittaa ja kauppalaki on nimenomaisesti suljettu Sopimuksen tulkinnasta pois. A Oy:n esittämä tulkinta tekisi käytännössä tyhjäksi Sopimuksen kohdat 3.8 ja 5.8 sekä B:n vakuutusten kohdan 24.

Välimiesoikeus toteaa ensinnäkin A Oy:n esittämin tavoin, että Suomen oikeudessa voidaan katsoa irtaimen kaupassa olevan vahingonkorvausvelvollisuudesta erillinen ja itsenäinen kaupan kohteen virhetilanteisiin soveltuva oikeussuojakeino – hinnanalennus. Hinnanalennuksen normipohja irtaimen kaupassa perustuu pitkälti kauppalain 37 ja 38 §:iin, jotka on Sopimuksessa nimenomaisesti suljettu pois. Hinnanalennuksen voidaan kuitenkin katsoa ainakin lähtökohtaisesti soveltuvan ilman nimenomaista säädöspohjaakin myös irtaimen kaupan tilanteisiin, joissa on kysymys osakekauppana toteutettavasta yrityskaupasta. Hinnanalennus ei A Oy:n esittämin tavoin edellytä muuta kuin että sopimuksen mukaisessa suorituksessa on virhe, jota myyjä ei voi korjata tai oikaista.

Oikeuskirjallisuudessa on myös esitetty kantoja, ettei hinnanalennuksen rajoittaminen sopimusehdoin olisi tavanomaista ja että se joka tapauksessa olisi ongelmallista. Välimiesoikeus kuitenkin toteaa, että B:n osoittamin tavoin Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2012:72 (kohta 22) katsonut, että oikeutta hinnanalennukseen voidaan myös sopimuksella rajoittaa ja että tällaiset vastuunrajoitukset ovat myös sopijapuolia sitovia. Näin ollen on tarpeen tarkastella mitä osapuolet ovat vastuunrajoitusten ja hinnanalennuksen osalta sopineet.

Välimiesoikeus toteaa tältä osin ensinnäkin, etteivät osapuolet ole esittäneet sellaista henkilötodistelua sopimusneuvotteluihin osallistuneiden henkilöiden välityksin, että kertomusten perusteella osapuolten tarkoitusta voitaisiin perustellusti tulkita Sopimuksen sanamuodosta poiketen. Näin osaksi sen vuoksi, että mainittujen todistajien kertomukset ovat olleet ristiriidassa keskenään, mutta myös sen vuoksi, ettei niistä ole ilmennyt mitään erityisen syvällistä tai yksityiskohtaista selostusta sopimusneuvotteluiden kulusta tai myöskään osapuolten ilmaisemasta erityisestä tarkoituksesta kyseenä oleviin sopimusehtoihin liittyen. Tämä on sinänsä varsin ymmärrettävää, kun mainittuja sopimusehtoja ei mitä ilmeisimmin ole sopimusneuvotteluiden aikana pidetty erityisen ongelmallisina.

Välimiesoikeus toteaa edelleen, että yrityskauppaa koskevissa kauppakirjoissa on sinänsä varsin tavanomaista, että sopijapuolet nimenomaisella sopimusehdolla pyrkivät sulkemaan suoritusvirhetilanteiden osalta pois kaikki muut oikeussuojakeinot kuin mitkä sopimukseen on nimenomaisesti kirjattu. Sopimuksessa tällaista nimenomaista rajoitusehtoa ei kuitenkaan ole. A Oy:n toteamin tavoin tämä viittaa siihen, ettei hinnanalennusta ole tarkoitettu sulkea pois ostajan oikeussuojakeinoista.

Toisaalta Sopimuksen kohdasta 5.8 ilmenee, että Sopimus muodostaa osapuolten välillä koko sopimuksen ja että B:n vakuutusten 24 kohdan mukaan B ei ole antanut mitään muitakaan vakuutuksia. Harkinnassa on merkitystä annettava myös sille, että osapuolet ovat nimenomaisesti halunneet sulkea Sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle kauppalain ja tällä tavalla rajoittaa Sopimukseen perustuvaa vastuuta vain siihen, mitä Sopimuksesta ilmenee.

Välimiesoikeuden käsityksen mukaan olennaista on, että osapuolet ovat Sopimuksen kohdassa 3.8 sopiessaan yleisestä korvausvelvollisuudesta määritelleet korvausvastuun edellytykset saman sisältöisiksi kuin hinnanalennuksen, eli sen olevan tuottamuksesta riippumaton täysi korvaus rikkomuksen aiheuttamista menetyksistä, arvonalennuksista ja muista vahingoista. Toisin sanoen osapuolet ovat tosiasiallisesti sopineet korvausvastuusta hinnanalennuksen tapaan ilman muita lisäedellytyksiä. Sopimuskohdassa on vielä nimenomaisesti todettu, että korvaus suoritetaan myös arvonalennuksista ja maksetaan kauppahinnan alennuksena. Sopimuksen laatimishistoria osoittaa lisäksi, että kysymystä siitä, maksetaanko korvaus vahingonkorvauksena vaiko hinnanalennuksena, on nimenomaisesti käsitelty ja rajoitettu hinnanalennukseen osapuolten välisissä neuvotteluissa.

Sopimuksessa sovitun korvausvastuun ulkopuolelle ei siten jää hinnanalennukseen verrattuna mitään osa-aluetta, jota ei olisi lähtökohtaisesti katettu Sopimuksen 3.8 mukaisella vastuulla. Olisi sen vuoksi välimiesoikeuden käsityksen mukaan epäuskottavaa ja epätarkoituksenmukaista, että osapuolet olisivat tarkoittaneet hyväksyä Sopimuksessa sovitun kattavan korvausvastuun rinnalle jonkun Sopimuksen ulkopuolisen, mutta sinänsä täysin identtisen oikeussuojakeinon, johon ei kuitenkaan soveltuisi Sopimuksessa sovitut vastuunrajoitusehdot. Välimiesoikeus toteaakin johtopäätöksenään – viitaten edellä esitettyyn ja ottaen erityisesti huomioon Sopimuksessa sovittu kauppalain poissulkeminen – ettei osapuolten voida katsoa sopineen muista hinnanalennukseen tai vahingonkorvaukseen oikeuttavista vastuuperusteista kuin mitä Sopimuksesta nimenomaisesti ilmenee.

Mitä tulee A Oy:n väitteeseen, että Sopimuksen 3.8 kohdan ensimmäinen kappale koskisi yleistä korvausvastuuta, jota toisessa kappaleessa olevat vastuunrajoitukset eivät rajoita, jos vastuu syntyy jo sen perusteella, välimiesoikeus toteaa Sopimuksen sanamuodon olevan tältä osin jossain määrin epäselvä. On sinänsä välimiesoikeuden käsityksen mukaan selvää, että vastuunrajoitukset on sopimusehdon sanamuodon mukaisesti tarkoitettu koskemaan sitä vastuuta, joka syntyy myyjän Sopimuksen liitteessä 3.1 antamien vakuutusten perusteella. Tämänkin voidaan katsoa olevan varsin tavanomaista yrityskaupoissa, kun vastuunrajoitusten ulkopuolelle halutaan jättää liiketoiminnan jatkamisen kannalta keskeisten tekijöiden, kuten kilpailu- ja rekrytointikiellon tai salassapitoa koskevien määräysten rikkomiset. Tämän lähtökohdan on myös todistaja G vahvistanut todistajankertomuksessaan.

Epäselväksi ja osin ristiriitaiseksi sen sijaan jää, mitä osapuolet ovat tarkoittaneet ensimmäisessä kappaleessa olevan vastuuperusteen viimeisillä sanoilla, jotka viittaavat vastuunrajoituksiin ja toisaalta toisen kappaleen johtolauseella – onko ensimmäisen kappaleen viimeisillä sanoilla tarkoitettu sopia siitä, että vastuunrajoitukset soveltuvat myös ensimmäisen kappaleen tarkoittamiin vastuutilanteisiin vai onko tarkoitettu, että vastuunrajoitukset soveltuvat ainoastaan siltä osin kuin toisen kappaleen johtolause sen määrittää. Sopimusehto on kuvatuilta osin seuraavan sisältöinen (alleviivaus tässä):

”Jos Myyjä rikkoo Myyjän vakuutuksia tai muuten tätä sopimusta tai sen edellytyksiä, Myyjän on tuottamuksesta riippumatta maksettava täysi korvaus rikkomuksen aiheuttamista menetyksistä, arvonalennuksista ja muista vahingoista rajoittuen kuitenkin jäljempänä esitettyihin vastuunrajoituksiin. (…)

Myyjän vakuutuksiin perustuvaan Myyjän vastuuseen sovelletaan seuraavia rajoituksia: (…)”

Välimiesoikeus pitää Sopimuksen tulkinnassa tältäkin osin keskeisenä, ettei ole perusteita katsoa osapuolten halunneen sopia rinnakkaisista ja identtisistä vastuuperusteista, joista ainoastaan toiseen vastuunrajoitukset soveltuisivat ja toiseen ei. Tällainen tulkinta tekisi käytännössä tyhjäksi vastuunrajoitusten merkityksen, kun A Oy voisi oman valintansa mukaisesti vaatia samalla perusteella korvauksia joko niin, että vastuunrajoitukset soveltuvat tai eivät sovellu. On välimiesoikeuden käsityksen mukaan myös ilmeistä, kuten osapuolten välisestä kirjeenvaihdosta ilmenee, että vastuunrajoitusten on tarkoitettu kattavan kaikki normaalin markkinakäytännön mukaiset tilanteet.

Välimiesoikeus toteaa edellä esitetyillä perusteilla johtopäätöksenään, että siltä osin kuin A Oy:n vaatimusten perusteena olevien virheiden ja sopimusrikkomusten voidaan katsoa kuuluvan B:n Sopimuksen liitteessä 3.1 antamien vakuutusten soveltamisalaan, soveltuvat lähtökohtaisesti myös Sopimuksen kohdassa 3.8 määritellyt vastuunrajoitukset vaatimuksiin. Ainoastaan siinä tilanteessa, että kysymys on virheestä tai vastuuperusteesta, jota vakuutukset eivät kata, voidaan Sopimuksen 3.8 kohdan mukaista yleistä korvausperustetta soveltaa ilman, että vastuunrajoitukset soveltuvat, jos muut vastuun edellytykset tilanteessa täyttyvät.

C.3.3. Vastuunrajoitusten vaikutus 31.3.2016 jälkeen esitettyihin vaatimuksiin

Välimiesoikeus on edellä katsonut, että A Oy:n vaatimuksiin, jotka on esitetty ensimmäisen kerran vasta kannekirjelmässä 29.4.2016, sovelletaan Sopimuksen kohdassa 3.8 (vii) määriteltyä vastuunrajoitusta. Sen mukaan A Oy menettää oikeutensa korvaukseen, jota se ei ole vaatinut (muissa asioissa) viimeistään 31.3.2016.

Välimiesoikeus kiinnittää tältä osin huomiota siihen, että sopimuskohdassa on käytetty sanamuotoja ”korvaukseen” ja ”vaatinut”. Niiden on perusteltua tulkita tarkoittavan varsinaista korvausvaatimusta, jolloin pelkkää reklamaatiota vaatimuksen perusteena olevan virheen olemassaolosta ei ole pidettävä riittävänä. Sopimusehto on sanamuotonsa mukaisesti ehdoton ja määräajan laiminlyöminen johtaa Sopimuksen mukaan korvauksen menettämiseen. Sopimuksessa sovittua määräaikaa 31.3.2016, eli yli vuosi Sopimuksen voimaantulosta ja Yhtiön haltuunotosta, voidaan lisäksi pitää pituudeltaan riittävänä ja kohtuullisena aikana yksilöityjen vaatimusten esittämiselle.

A Oy on esittänyt ensimmäisen kerran korvausvaatimuksen B:lle koskien epäkurantteja lainasaatavia, oikaistuja vuokravakuuksia ja ajoneuvoja sekä [  ]pakkauksia kannekirjelmässään 29.4.2016 eli vastuunrajoituksessa asetetun määräajan 31.3.2016 jälkeen. Reklamaatiossa 6.7.2015 tai hakemuksessa 15.10.2015 Keskuskauppakamarin välimieslautakunnalle ei ole edes otsikkotasolla käsitelty nyt kyseessä olevia vaatimusperusteita. Kuten edellä on todettu, pelkästään sillä perusteella, että A Oy on reklamaatiossaan 6.7.2015 yleisellä tasolla kertonut Yhtiön tilinpäätöksessä havaitun virheitä ja että A Oy on kertonut B:lle järjestäytymisistunnossa 30.3.2016 lopullisten vaatimusten selviävän vasta korjatun tilinpäätöksen valmistuttua, A Oy:n ei voida katsoa täyttäneen sopimuskohdassa edellytetyn ”vaatimuksen” esittämistä.

Välimiesoikeus katsoo edelleen, ettei tässä suhteessa riittävänä voida pitää sitäkään, että A Oy on ennen määräajan kulumista kohdistanut B:hen vaatimuksen [  ]varastoon kohdistuvista hallintokuluista, määrältään 60.000 euroa, kun [  ]pakkauksia koskevien vaatimusten ei voida katsoa sisällöllisesti tai määrällisesti sisältyneen tähän vaatimukseen. Välimiesoikeus kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että A Oy:llä on viimeistään 31.12.2015 eli kolme kuukautta ennen määräpäivää ollut tiedossaan kyseiset vaatimukset sekä perusteiltaan että määriltään. Mikään ei siis ole estänyt A Oy:tä esittämästä kyseisiä vaatimuksia ennen määräpäivää.

A Oy on vielä vedonnut siihen, että se on esittänyt lopulliset kannevaatimuksensa välimiesmenettelyn järjestäytymisistunnossa yhteisesti sovitussa aikataulussa eikä aikataulun noudattaminen voi johtaa oikeudenmenetykseen. Välimiesoikeus toteaa tältä osin ensinnäkin, että välimiesmenettelyssä noudatettu prosessiaikataulu on A Oy:nkin kuvaamin tavoin sovittu yhdessä osapuolten kanssa ja A Oy:n suostumuksella. Prosessiaikataulun asettaminen ei ole millään tavoin estänyt A Oy:tä esittämästä määräajassa yksilöidyt vaatimuksensa, jotka olisi voitu esittää myös enimmäismääräisinä, mikäli lopullista määrää ei vielä tuolloin oltu kyetty selvittämään.

Prosessiaikataulussa sovitaan ainoastaan välimiesmenettelyn aikataulusta. Osapuolet eivät sen sijaan ole järjestäytymisistunnossa sopineet Sopimuksen ehtojen muuttamisesta eikä välimiesoikeudella ole yksin edes toimivaltaa muuttaa Sopimusta tai myöntää lisäaikaa Sopimuksen asettamista määräajoista. Välimiesoikeus toteaa vielä, että kutsussaan järjestäytymisistuntoon se on kehottanut A Oy:tä ryhtymään toimenpiteisiin kannekirjelmän laatimiseksi siten, että sen toimittaminen olisi mahdollista mahdollisimman nopeasti prosessiaikataulun vahvistamisen jälkeen. Kun otetaan huomioon, että järjestäytymisistunto on pidetty vain päivää ennen Sopimuksessa sovitun määräajan päättymistä, ei A Oy ole mitenkään voinut luottaa siihen, että sillä olisi mahdollisuus esittää vaatimuksia vielä Sopimuksessa asetetun määräajan jälkeen.

A Oy ei ole esittänyt mitään nimenomaisia perusteita sille, että B olisi toiminut nyt kyseessä olevien väitettyjen tilinpäätösvirheiden osalta tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Ottaen huomioon, että kyse on ollut Yhtiön käytössä olleiden ajoneuvojen väitetysti virheellisestä kirjauksesta käyttöomaisuuteen, eräiden määrältään vähäisten lainasaatavien ja vuokravakuuksien sekä [  ]tarvikkeiden kirjausvirheistä, joita voidaan Yhtiön liiketoiminnan luonteen ja selvitetyn kirjanpitokäytännön valossa pitää varsin tavanomaisina, ei asiassa ole perusteita pitää B:n toimintaa ainakaan tältä osin tahallisena tai törkeän huolimattomana. Näin ollen vastuunrajoituksen on katsottava soveltuvan myöhään esitettyihin vaatimuksiin.

Välimiesoikeus toteaakin yhteenvetonaan tältä osin, että kyseiset vaatimukset on Sopimuksen perusteella esitetty liian myöhään. Sopimuksen 3.8 (vii) kohdan mukaan tästä seuraa, että A Oy menettää tältä osin oikeutensa korvaukseen.

Välimiesoikeus käsittelee A Oy:n vaatimusta vastuunrajoitusten sovittelusta oikeustoimilain 36 §:n perusteella erikseen jäljempänä jaksossa [C.4.]. (…)

C.4. Vastuunrajoitusten sovittelu

A Oy on vaatinut, että mikäli vastoin sen käsitystä vastuunrajoitusten katsottaisiin soveltuvan sen vaatimuksiin, tulisi vastuunrajoituksia sovitella tai jättää kokonaan huomioon ottamatta oikeustoimilain 36 §:n perusteella. B on laiminlyönyt keskeisen sopimusvelvoitteensa ja vastuunrajoitusten soveltuminen käytännössä mitätöisi B:n velvoitteen täyttää oma osansa sopimuksesta, hänen kuitenkin ollessa oikeutettu lähes täyteen vastasuoritukseen. Vastuunrajoitusten soveltaminen johtaisi ilmeisen kohtuuttomaan sopimustasapainon horjuttamiseen. A Oy on vedonnut tältä osin erityisesti Ruotsissa käytyyn oikeustieteelliseen keskusteluun, jonka mukaan sen sijaan, että vastuunrajoitusten sivuuttamista tarkasteltaisiin törkeysarvostelun perusteella, tulisi niiden soveltamisen kohtuullisuutta voida arvioida myös sovittelun näkökulmasta.

B on puolestaan kiistänyt vaatimuksen ja katsonut, ettei perusteita sovitella Sopimuksessa olevia vastuunrajoitusehtoja ole esitetty. Vaikka kaupan kohteessa olisi jälkikäteen ilmennyt virheitä, ei tämä vaikuta vastuunrajoitusehdon sovitteluharkintaan, sillä vastuunrajoituksista oli sovittu juuri tällaisten tilanteiden varalta.

Välimiesoikeus toteaa, että Suomen oikeudessa kynnys tasavertaisten elinkeinonharjoittajien tekemien sopimusten sovittelulle oikeustoimilain 36 §:n perusteella on perinteisesti asetettu varsin korkealle. Oikeuskäytännössä on, kylläkin kiinteistökaupan osalta, katsottu osapuolia sitovaksi laajastikin vastuun poissulkeva vastuunrajoitusehto, mikäli se on ollut sanamuodoltaan yksiselitteinen ja riittävän yksilöity (KKO 2012:72). Tapauksessa sopijapuolten on katsottu olleen tasavertaisia ja käyttäneen apunaan asiantuntijoita. Vastuunrajoitusehdosta oli kokonaisuutena pääteltävissä, että kaupan ehdoilla oli tietoisesti jaettu osapuolten kesken vastuu kiinteistön virheistä kauppakirjasta ilmenevällä tavalla. Ostaja oli kauppakirjan allekirjoituksella ottanut tietoisen liiketaloudellisen riskin siitä, että korjaustarpeet osoittautuvat ennakoitua suuremmiksi. Sillä seikalla, ettei ostaja ollut mahdollisesti ottanut laskelmissaan huomioon omasta mielestään riittävässä määrin korjaustarpeita, ei ollut kuvatuissa olosuhteissa vastuunrajoitusten sitovuuden kannalta merkitystä. Tapauksesta ilmenee myös, että vastuunrajoitukset soveltuivat myös hinnanalennusvaatimuksiin.

Myös oikeuskirjallisuudessa on, B:n viittaamia ruotsalaisia lähteitä kommentoiden, katsottu pääsääntönä Suomen oikeuden mukaan olevan, että vastuurajoitusehdot soveltuvat ja ovat sopijapuolia sitovia tasavertaisten sopijakumppaneiden välisissä kauppasopimuksissa ja että oikeustoimilain 36 §:n mukainen sovittelu tulee vain harvoin kysymykseen. Sen sijaan vastuunrajoituksia tulkitaan suppeasti. Vastuunrajoitukset voivat myös olla laajastikin vastuusta vapauttavia, jos ne tapauksen KKO 2012:72 mukaisesti ovat riittävän yksiselitteisiä ja yksilöityjä (Petra Sund-Norrgård: Friskrivningsklausuler i köpeavtal JFT 2/2015 s. 115-141).

Nyt ratkaistavana olevassa tapauksessa ei voida osoittaa mitään sellaista sopimustasapainon epäsuhtaa ainakaan A Oy:n hyväksi, joka voisi perustella vastuunrajoitusehtojen sovittelua. A Oy:n voidaan katsoa ammattimaisena sijoittajana ottaneen liiketaloudellisen riskin hyväksyessään Sopimuksen ehdoiksi vastuunrajoituslausekkeita. Toteutunutta sopimusriskiä ei yrityskaupassa voida pitää ennakoimattomana tai poikkeuksellisena. A Oy ei ole esittänyt muutoinkaan perusteita sopimusehdon sovittelulle. Myöskään vastuunrajoitusten merkitystä B:n vastuun kannalta ei voida pitää niin vaikutuksellisena, että niiden soveltumista voitaisiin pitää kuvatuissa olosuhteissa mitenkään kohtuuttomana. Edellä esitetyillä perusteilla välimiesoikeus hylkää A Oy:n vaatimuksen sovittelusta. (…)

Reported by Mika Savola
Chair, FAI Board

Tallennettu kategorioihin FAI cases |